Niin se joulu mennä jolkotti, ja talo hiljeni eilen jouluvieraista. (No joo, virallisestihan joulu kestää toki loppiaiseen, mutta kyllä se nyt vain siltä tuntuu, että tässä se joulu tältä erää osaltani oli, kiitos ja näkemiin ja palataan asiaan taas ensi vuonna.)
Pyhät menivät rattoisasti, mutta nyt on mukava karistella joulun tomut harteilta ja suunnata katse kohti uutta vuotta. Pakko tunnustaa, että hieman taas jännittää, mitä tuo tuleva vuosi, big 2015, tuo tullessaan. Yritän olla tekemättä tarkkoja suunnitelmia ja luottaa, että hyviä asioita tapahtuu, mutta hetkittäin vanha tuttu huoli tulevasta meinaa puskea pintaan. Oi voi.
Eniten jännittää taloudellinen pärjääminen, vaikka juuri nyt näyttäisi siltä, että ihan hyvin tämä free-ura on lähtenyt käyntiin eikä ainakaan akuuttia hätää pitäisi olla. Mutta pieni ääni pään keksii kaikenlaisia mahdollisia uhkia. Mitä jos tilanne muuttuukin jossain vaiheessa? Entä jos tämä kaikki onkin vain aloittelijan hyvää tuuria ja todellisuus paljastuu jossain vaiheessa aivan toiseksi?
Jos ja jos ja jos.
Ja sitten: Hetkittäin iskee oivallus, että on tämä elämä lopulta aika huikeaa. Että kaikenlaista sitä saakin tehdä ja kokea ja paljosta olla kiitollinen. Jos jotakin ensi vuodelta toivon, niin sitä, että osaisin säilyttää elämää kohtaan uteliaan, innokkaan mielen.
Olen huomannut, että oma olo muuttuu paljon paremmaksi heti, kun uhkien sijasta keskittyy näkemään tavoitteita, toiveita ja mahdollisuuksia ja miettii, mitä kaikkea hyvää vielä voikaan edessä. Mitä jos kaikki meneekin hyvin? Entä jos haaveet toteutuvatkin?
Miten kutkuttava ajatus.
”Jos huomiosi keskittyy hallintapyrkimykseen, mielesi takertuu siihen, mitä sinun mielestäsi täytyy tapahtua, pitäisi tapahtua tai on tapahtunut. Tämä takertuminen ruokkii kärsimystä. Jos haluat tukea mieluummin kuin hallita, leimahdat liekkiin. Mielesi lakkaa takertumasta ja alkaa avautua.”
– Gangaji kirjassaan Löydä sisäinen loisteesi.
Onnellinen revontulibongari.
Vuosi Lapissa 