Esikuvia

Kirjat

Olen tänne pohjoiseen muutettuani lueskellut uudelleen kahta kirjaa, jotka aikanaan tekivät minuun ison vaikutuksen.

Toinen kirjoista on Elizabeth Gilbertin Omaa tietä etsimässä (Otava 2007), joka tunnetaan paremmin englanninkielisellä nimellään Eat, pray, love. Toinen on Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin (Otava 2013). Molemmat ovat kirjoittajiensa henkilökohtaisia elämänmuutos- ja matkatarinoita.

Omaa tietä etsimässä kertoo Elizabeth Gilbertin vuodesta ulkomailla: rankan avioeron läpikäynyt amerikkalainen Gilbert lähtee ensin neljäksi kuukaudeksi Italiaan (Roomaan), sitten neljäksi kuukaudeksi Intiaan (ashramiin) ja lopulta neljäksi kuukaudeksi Indonesiaan (Balille). Luin Gilbertin kirjan ensimmäisen kerran kesällä 2007. Kirja tarttui käteeni sattumalta Kallion kirjastosta, jossa se oli esillä jonkinlaisessa ”kirjasto suosittelee näitä kirjoja” -hyllyssä. En ollut silloin kuullutkaan Eat, pray, lovesta, enkä tiennyt mitään sen maailmanmenestyksestä, vaan lainasin kirjan epäileväisesti pohdiskellen, olisiko se mistään kotoisin.

Ihastuin jo silloin – ja niin ihastuin nytkin – Gilbertin tapaan kirjoittaa: kirja on samanaikaisesti hauska ja vakava, kevyt ja syvällinen, viihdyttävä ja ajatuksia herättävä. Italiassa Gilbert opiskelee kieltä ja syö herkullista ruokaa, Intiassa hän joogaa ja meditoi ja Balilla hän yksinkertaisesti nauttii elämästä. Ah ja oih.

Vastustamatonta itseironiaa ja kepeää syvällisyyttä on myös Mia Kankimäen Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin -kirjassa. Kirjan alussa Kankimäki on kyllästynyt ja tylsistynyt elämäänsä (”Olen niin tylsistynyt, että voisin kuolla, jos jaksaisin ja viitsisin.”). Hän jää vuodeksi vuorotteluvapaalle työstään ja lähtee Japaniin tutkimaan 900-luvulla eläneen japanilaisen hovinaisen Sei Shōnagonin elämää. Luin Kankimäen kirjan ensimmäisen kerran syksyllä 2013 heti sen julkaisun aikoihin.

Nyt kun olen itse tehnyt tämän niin sanotun elämänmuutokseni, luin kirjoja hieman eri silmin kuin ensimmäisellä kerralla.

Ensinnäkin kiinnitin tällä kertaa enemmän huomiota kirjoittajien vastoinkäymisiin ja vaikeuksiin – kuin vertaistukea ja vinkkejä eri tilanteista hakien. Huomasin, että eihän Gilbertillä/Kankimäelläkään ole koko ajan ihan helppoa ollut. Huomio tuntui lohdulliselta.

Sitten aloin pohtia, että tämäntyyppisten elämänmuutoskirjojen perusongelmana on, että ne ovat jälkikäteen yhteenpunottuja, eheitä lineaarisia kokonaisuuksia. Ne ovat ihania, koska niitä lukiessa tietää, että tässä käy hyvin. Sen sijaan keskellä omaa elämänmuutosta ei tiedä yhtään, miten lopulta käy, tuskin näkee seuraavan mutkan taakse. Ei auta muu kuin heittäytyä ja luottaa. Se on kuulkaas aika pelottavaa se. Mitä jos minulle ei käy yhtä hyvin kuin Elizabeth Gilbertille tai Mia Kankimäelle kävi? Entä missä ovat kaikki ne epäonnistuneet elämänmuutostarinat, joista emme koskaan kuule?

Kaikesta huolimatta inspiroiduin Gilbertin ja Kankimäen kirjoista taas valtavasti. Oma tilanteeni ja lähtökohtani ovat toki tyystin erilaiset kuin Gilbertillä/Kankimäellä, mutta sain kirjoista jälleen uskoa siihen, miksi joskus vain pitää ottaa ja lähteä, niin pelottavaa kuin se onkin. Pohdin, miten hieno paikka tämä maailma oikein onkaan ja kuinka paljon näkemisen ja kokemisen arvoisia asioita täältä löytyy. Ajatus kutkutti vatsanpohjassa. Olisi sääli viettää koko elämä vain yhdessä paikassa, jos kerran on mahdollista joskus lähteä jonnekin ja kerätä uusia kokemuksia. Aina tietenkään ei ole.

Toki hieman kateellisena pohdin, että siinä missä Gilbert vietti vuoden Italiassa, Intiassa ja Indonesiassa ja Kankimäki seikkaili Japanissa, niin minä tulin lähteneeksi syvimmän kaaoksen keskelle Lappiin, eh-heh, että mikäs idea tämä nyt oikein oli.

Ei vaan, olen tyytyväinen tähän. Ratkaisunsa kullakin, ja hyvä niin.

 

”Haluan tietää, mitä minulle tapahtuu, jos jätän työpaikkani ja kävelen valkoiseen sumuun. Voiko loppuni olla onnellinen? Vai onko kertakaikkisen vääjäämätöntä, että päädyn köyhäksi ja yksinäiseksi kerjäläisnunnaksi, jonka ylimielisyydestä kerrotaan jälkipolville varoittavia tarinoita?” – Mia Kankimäki kirjassaan Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin.

”Onni on henkilökohtaisen taistelun tulosta. Sen vuoksi on taisteltava ja pantava itsensä likoon. Se vaatii sinnikkyyttä ja toisinaan sen vuoksi on jopa matkustettava toiselle puolelle maailmaa. Oman onnensa toteuttamiseen on osallistuttava lakkaamatta.” – Elizabeth Gilbert kirjassaan Omaa tietä etsimässä.

 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s