Ensimmäinen aurinkolasipäivä

Viianki07

Ensimmäinen askel kohti kevättä on nyt otettu: tänään hiihtoretkelle lähtiessä piti kaivaa esiin aurinkolasit!

Suuntasimme iltapäivällä Viiankiaavalle. Viiankiaapa on täällä Sodankylässä sijaitseva iso ja merkittävä aapasuoalue parikymmentä kilometriä keskustasta. Olen käynyt siellä aiemmin kerran kesällä.

Hiihdimme vapaina umpihangessa. Pakkasta oli yhdeksisen astetta. Näytti siltä, että liikkeellä ei ollut ketään muita kuin me. Taivas oli sininen ja hanki valkoinen.

Viianki06

Viianki05

Viianki02

Kuinkas sitten kävikään: Satuimme Viiankijärven kodalle samaan aikaan pienen sveitsiläisen turistiporukan kanssa. Moottorikelkoilla matkustava kahdeksan hengen porukka oli pysähtynyt suomalaisen oppaansa johdolla kodalle lounastauolle. Tarjolla oli porokeittoa ja nokipannukahvit. Ystävällinen opas tarjosi keittoa ja kahvia meillekin. Liityimme joukkoon.

Saimme kuulla, että sveitsiläiset olivat huikealla tuhannen (!) kilometrin moottorikelkkasafarilla. He olivat lähteneet Luostolta ja suuntasivat kohti Norjaa ja Jäämerta. Heillä oli edessään aikamoinen matka.

Viianki09

Päivä on muuten lyhyessä ajassa pidentynyt hurjasti. Nyt pimeää tulee vasta joskus viiden hujakoilla. Mieletöntä, sanon minä.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s