Siellä ne nyt roikkuvat terassin katosta. Nimittäin poron kuivalihat.

Palasimme Sodankylään sunnuntaina, ja heti mies alkoi hääriä kuivalihojensa kanssa. Lihan kuivattaminen on vanha lihan säilömismenetelmä ja täällä Lapissa vahvasti elävä, kevättalveen kuuluva perinne. Olen oppinut, että kuivaliha on lappilaisten suurta herkkua. Myös lapset rakastavat sitä yli kaiken.

Parasta lihan kuivatuskautta on yleensä maaliskuu, jolloin lämpötila nousee päivisin pienille plusasteille mutta yöllä on pakkasta. Lisäksi tarvitaan ahavatuulta.

”Ahavatuuli on kuivalihaslangiin kuuluva termi, jolla tarkoitetaan kuivaa kevättuulta”, mies selitti.

Jotkut valmistavat kuivalihansa poron lihan lisäksi naudan tai hirven lihasta, mutta mies on sitä mieltä, että ainut oikea kuivaliha tehdään porosta. Siksi meidän terassilla roikkuu vain poroa.

Ennen ripustamista liha pitää käsitellä, paloitella ja suolata. Suolaamistapoja on kaksi: karkealla suolalla tai suolaliuoksessa. Mies suosii karkeaa suolaa, koska se on hänestä elegantimpi tapa.

Liha saa killua terassilla parisen viikkoa, ja kuulemma sen ”laatua tarkkaillaan koko ajan”. Tämäpä selvä.

Tähän väliin pitää tunnustaa, että minä olen kasvissyöjä. Tai no, melkein kasvissyöjä, sillä syön kalaa – ja nykyään myös hieman poronlihaa. Tänne muutettuani nimittäin päätin, että laajennan ruokavaliotani tilanteen mukaan porolla. Jotenkin tuntuisi typerältä olla syömättä poroa, joka niin vahvasti kuuluu täkäläiseen ruokavalioon.

Pakkohan tuota kuivalihaakin on maistaa.

Mies on kuivalihastaan onnessaan. Hän pohtii kuivalihan olevan ”äärimmäisen sofistikoitunutta gastronomiaa hieman prosciutton tapaan”. Sitten hän vielä lisää: ”Kuivalihan rinnalla prosciutto on tosin ihan bulkkikamaa.”

Sepä nähdään parin viikon päästä.