Tuntuu hullulta katsoa ystävien Facebookiin ja Instagramiin laittamia kuvia keväisestä Helsingistä. Ihmettelen kuvissa näkyvää nurmikkoa, hiekkaa ja asvalttia. Onpahan, onpahan, huokailen.

Toisin on täällä pohjoisessa, jossa lunta on 75 senttiä. Minne katsotkin, näet kinoksia, et nurmikkoa. Se saa pohtimaan, että on tämä Suomi kyllä pitkä maa. (En kyllä valita, sillä nämä maaliskuun aurinkoiset talvipäivät ovat olleet täällä aivan huippukauniita ja ihania.)

Yhdessä asiassa aletaan kuitenkin olla vähitellen tasoissa: päivän pituus on kaikkialla lähes sama. Täällä Sodankylässä aurinko nousi tänään klo 6.48 ja laski klo 18.00.

Lähde: Helsingin Sanomat 12.3.2015

Kohti kevätpäiväntasausta (21.3.) siis kiihkeästi mennään. Kevätpäiväntasauksenahan päivän pituus on kaikkialla maapallolla suunnilleen sama. Ja sen jälkeen pohjoinen sitten ohittaakin päivän pituudessa etelän. Kuinka kovasti tuosta hetkestä fantasioinkaan keskellä pahinta kaamosta!

Ja kuinka kauniilta korvissani kuulostaakaan tämä Ursan kevätpäiväntasauksen määritelmä: ”Kevätpäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle.”

Tervetuloa vaan, Aurinko, tänne pohjoiseen! En pistä vastaan. Anna palaa.