Self help -nainen avautuu

Minulla on salainen ihastus: Basam Booksin Viisas elämä -kirjasarja.

Kyllä, Viisas elämä -kirjasarjassa julkaistaan elämäntaito-oppaita eli self help -kirjallisuutta.

Ja kyllä, olen tietoinen siitä, että monet pitävät self help -kirjojen lukemista epäilyttävänä toimintana – self helpissä kun on huono kaiku ja elämäntaito-oppaiden lukemista kohtaan esiintyy monenlaisia ennakkoluuloja.

Kirjoitin muuten tästä aiheesta pääkirjoituksen Voi Hyvin -lehteen reipas vuosi sitten, kun työskentelin lehden toimituksessa. Jatkan nyt tuota aihetta.

VH_pk02

Yhden tyypillisen ja toistuvasti esiintyvän väitteen mukaan elämäntaito-oppaita lukevat, itsensä kehittämisestä kiinnostuneet ihmiset ovat itsekeskeisiä narsisteja, joiden elämä pyörii vain oman navan ympärillä.

Itse näen asian juuri toisin: vain ihminen, joka pitää huolta itsestään ja voi hyvin, jaksaa auttaa muita ihmisiä. Tästä puhui jo stoalaisfilosofi Seneca aikoinaan. Uwe Wikström kirjoittaa Senecan mietteistä kirjassaan Matkalla olon mysteeri (Kirjapaja 2005). Wikström kertoo Senecan ajatelleen, ettei selkeä minuus suinkaan merkitse itsekeskeisyyttä eikä oman kutsumuksen toteuttaminen ole sama asia kuin omahyväisyys. Senecasta asia oli juuri päinvastoin. ”Niin paradoksaaliselta kuin se tuntuukin, vain ihminen, jolla on minuus, voi unohtaa itsensä toisten hyväksi”, Wikström kirjoittaa Senecaa mukaillen.

Toisen tyypillisen väitteen mukaan elämäntaito-oppaita lukevat ihmiset ovat jollain tavalla irtaantuneet tai vieraantuneet tavallisesta elämästä. Minä taasen väitän, ettei itsensä kehittämisessä ole kyse siitä, että vetäytyy tai irtaantuu tästä elämästä, vaan siitä, että oppii elämään vastoinkäymisten, epäonnistumisten ja ahdistavien tunteiden kanssa.

Kolmas usein esiintyvä väite kuuluu, että elämäntaito-oppaat luovat harhakuvitelmia elämän hallitsemisen mahdollisuudesta. Niissä kirjoissa, joita itse ole lukenut, en ole kyllä tähän törmännyt. Ennemminkin kirjojen sanomana on ollut, ettei elämää voi hallita eikä kaikki suju aina niin kuin toivoisi. Jokainen meistä on välillä elämässä rähmällään ja kärsii. Jos näissä tilanteissa kokee saavansa apua viisaiden ajattelijoiden mietteistä, mitä pahaa tai väärää siinä on?

En ole lukenut kaikkia Viisas elämä -sarjan kirjoja, enkä myöskään varauksettomasti pidä kaikista kyseisen sarjan kirjoista. Brändin alta löytyy monenmoisia opuksia – jotkut mielestäni loistokkaita, osa jopa luokattoman huonoja. Muutama viikko sitten löysin kirjastosta kaksi oikein mainiota Viisas elämä -kirjaa. Niistä toinen on Catherine Ingramin Intohimoinen läsnäolo, toinen Christopher K. Germerin Myötätunnon tie.

Viisaselama

Ingramin Intohimoinen läsnäolo on ilmestynyt suomeksi jo vuonna 2004, mutta ajaton kirja ei ole vanhentunut reilussa kymmenessä vuodessa yhtään. Se käsittelee havahtunutta tietoisuutta ja sen seitsemää ominaisuutta (hiljaisuus, herkkyys, ruumiillisuus, aitous, huomiokyky, ilo ja ihmetys). Kiinnostuin kirjasta sen johdannon perustella. Siinä Ingram kertoo omasta polustaan – siitä, miten hän oli ollut pitkään ”henkinen etsijä” mutta sitten menetti uskonsa kaikkeen, mihin oli aiemmin uskonut. ”Monien vuosien mietiskelyharjoituksista huolimatta en koskaan ollut kokenut pysyvää rauhaa. Olin yrittänyt päästä hiljaisuuteen mielen kesyttämisen tekniikoiden avulla, turhaan”, Ingram kirjoittaa. Hän ei edusta kirjassa mitään tiettyä uskontokuntaa, eikä kirjan lukeminen vaadi minkäänlaisten uskonnollisten oppien omaksumista.

Koska olen levoton sielu ja kai jonkinlainen ikuinen etsijä, joka ei ole koskaan kokenut mitään tiettyä henkistä suuntausta tai aatemaailmaa omakseen, Ingramin sanat puhuttelivat minua. Kirja on kirjoitettu lämpimästi ja vakuuttavasti, ja sen lempeä asenne rauhoitti levottomuuttani. Minua viehätti Ingramin näkemys, jonka mukaan ”yksinkertainen läsnäolo on perustavanlaatuisin kokemuksemme silloinkin, kun näytämme eksyneen elämän tarinoiden ja puuhien keskelle”.

Christopher K. Germerin Myötätunnon tie on minulla vielä kesken, mutta ensimmäisten sadan sivun perusteella kirja vaikuttaa kiinnostavalta. Se käsittelee hyväksyvää tietoista läsnäoloa. Olen lukenut aiheesta viime vuosina paljon, ja jossain vaiheessa jopa kyllästyin koko tietoisen läsnäolon termiin, mutta Germer avaa kirjassaan vakuuttavasti hyväksyvän asenteen ideaa ja on siksi saanut minut puolelleen.

Germerin mukaan tuska on elämässä väistämätöntä mutta kärsimys valinnaista, koska kärsimys on seurausta tuskan torjunnasta. Torjunnan sijasta meidän tulisi kääntyä kipua kohti ja hyväksyä se. Tämä hyväksyvä asenne on tie vapauteen: ”Sen sijaan että syyttäisimme, kritisoisimme tai yrittäisimme parantaa itsemme (tai jonkun muun tai koko maailman), kun asiat menevät pieleen ja meistä tuntuu pahalta, me voimme aloittaa hyväksymällä itsemme. Myötätunto ensin! Tämä yksinkertainen käänne voi mullistaa koko elämän.”

 

TOP 3 Viisas elämä -suosikkini

Tässä vielä kolme Viisas elämä -sarjan suosikkikirjaani. Suosittelen näitä:

1. Donna Farhin Jooga ja elämän voima: Vuonna 2004 Basam Booksilta ilmestynyt kirja käsittelee joogaa elämäntapana.

2. Brené Brownin Uskalla haavoittua: Amerikkalainen häpeätutkija osoittaa kirjassa viisaasti ja vakuuttavasti, miksi omaa haavoittuvaisuutta ei kannata pelätä. Suosittelen myös katsomaan Brownin hienon TED-puheen (englanniksi) täällä.

3. Gangajin Löydä sisäinen loisteesi: ”Takertuminen ruokkii kärsimystä”, Gangaji opastaa kirjassaan ja perustelee, miksi takertumisen sijasta tulisi avautua elämälle.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s