Kevätpäiväntasaus tuli ja meni, ja minä olin… ööö… Kankaanpäässä (Satakunnassa).

Olin visioinut etukäteen mielessäni suurellisesti, että jahka kevätpäiväntasaus vihdoin koittaa, sitä sitten juhlistetaan. Alkaisihan siitä pitkä valon aika (ah!). Keskellä pahinta kaamosta näin kevätpäiväntasauksen jonkinlaisena päämääränä tai etappina, johon saakka olisi vain selviydyttävä. Sitten helpottaisi, arvelin.

Mutta niin se menee, että elämä tulee usein väliin ja todellisuus osoittautuu lopulta toiseksi kuin etukäteen visioi. Tällä kertaa väliin tulivat Joogaliiton talvipäivät, jotka vesittivät kevätpäiväntasausjuhlaideani. Mutta eipä mitään, oikeastaan kevätpäiväntasaus ei enää tuntunutkaan niin merkitykselliseltä etapilta, sillä valon aika alkoi jo helmikuussa, paljon aikaisemminkin kuin arvasinkaan.

Matka Kankaanpäähän oli pitkä, mutta jollain kummallisella tavalla nautin hitaasta matkateosta. Matkasin ensin bussilla Rovaniemelle, sieltä yöjunalla Helsinkiin ja sieltä bussilla Kankaanpäähän. Ja sama takaisin. Aikaa kului, mutta mieli oli levollinen.

Nyt olen takaisin Sodankylässä. Äiti ja isä tulivat tänne eilen ja viipyvät torstaihin. Tänään minun pitää paiskia töitä, mutta huomenna toivottavasti ehdin heidän kanssaan Luostolle hiihtämään.