Työtä, työtä, työtä tehdään

Mitä sinä siellä pohjoisessa oikein teet, kysyi moni kohtaamani tuttu viime Helsingin-reissulla. Hyvä kysymys. Siksipä ajattelin vähän esitellä joitakin tekosiani.

Työskentelen siis freelancetoimittajana, itseni työllistäjänä, ja kirjoitan pääasiassa lehtijuttuja. Olen myös tehnyt yhden nettitestin ja arvioinut erään käännöslehden suomen kieltä (siinäpä oli muuten hauska, erilainen homma!). Isoin osa leivästä tulee aikakauslehdistä ja asiakaslehdistä. Avustan myös lappilaisten pää-äänenkannattajaa, maakuntalehti Lapin Kansaa.

Omat_jutut01

Työni ansiosta olen päässyt tutustumaan lappilaisiin ihmisiin ja elämään Lapissa. Olen kuullut erilaisia elämäntarinoita ja kirjoittanut niistä. Tässä muutama esimerkki:

Reppari Lokasta Apu-lehdessä 19/2015 (7.5.)

Reppari Lokan kylästä Apu-lehdessä 19/2015.

Elämänmuutostarina Inarista Voi Hyvin -lehdessä 2/2015.

Elämänmuutostarina Inarista Voi Hyvin -lehdessä 2/2015.

Henkilökuva taiteilija Helena Junttilasta ja pariskuntahaastattelu taiteilija Kaija Kiurusta ja tutkija Timo Helteestä Lapin Kansassa.

Henkilökuva taiteilija Helena Junttilasta ja pariskuntahaastattelu taiteilija Kaija Kiurusta ja tutkija Timo Helteestä Lapin Kansassa.

En kuitenkaan kirjoita pelkästään lappilaisista tai Lapin asioista. Kirjoitan myös niin sanottuja yleisaihejuttuja ja ilmiöjuttuja, jotka eivät ole sidottuja mihinkään tiettyyn paikkaan. Tästä esimerkkinä helmikuun Divaani-lehdessä ilmestynyt juttuni putkiremonttiasuntojen ostamisesta ja toukokuun Trendi-lehteen ideoimani juttu boreout-ilmiöstä (boreout = työssä tylsistyminen). Niiden molempien lähtökohtana oli omakohtainen kokemus.

Divaani 2/2015 (vas.) ja Trendi 5/2015.

Divaani 2/2015 (vas.) ja Trendi 5/2015.

Aivoitukseni pääsivät myös Trendi-lehden Instagram-päivitykseen.

Aivoitukseni pääsivät myös Trendi-lehden Instagram-päivitykseen.

Olen aiemmin työurallani työskennellyt toimituspäällikkönä, tuottajana ja toimitussihteerinä ja niissä hommissa tilannut juttuja freelancetoimittajilta. Nyt olen siirtynyt aidan toiselle puolelle: tyypiksi, joka vastaa tilauksiin. Se on ollut jännittävä, mielenkiintoinen ja osin pelottavakin matka. Koska olen itse toiminut tilaajana, tiedän, mitä siellä päässä odotetaan, ja siksi toisinaan minulla on ollut juttuja kirjoittaessa valtavat suorituspaineet: olen halunnut vastata odotuksiin, joita toisessa päässä olen ajatellut olevan. Nyt yritän opetella relaamaan ja suhtautumaan odotuksiin rennommin. Olen nimittäin ymmärtänyt, ettei tästä hommasta tule pitkällä tähtäimellä mitään, jos mietin liikaa muiden odotuksia. Teen toki juttuja kirjoittaessa aina parhaani, mutta pyrin pääsemään eroon liiallisista (ja oman pään sisäisistä) paineista. Opettelua tämä kaikki.

On mahtavaa päästä juttukeikoille ja tavata ihmisiä, mutta toisinaan iskee kaipuu minulle niin rakasta editointityötä kohtaan. Onneksi pääsen toteuttamaan editointi-intohimojani uudessa vapaaehtoistyössäni Suomen Joogalehden päätoimittajana. Pesti on uusi, ja ensimmäinen päätoimittaamani lehti ilmestyy muutaman viikon kuluttua. Jännittää, miten lehden lukijat ottavat sen vastaan.

Mainokset

Yhtäkkiä on kevät

Kevättä03Kevättä02

Palasin kahden reissuviikon jälkeen takaisin pohjoisen. Lumi oli sulanut pihamaalta, ja piha näytti rujolta ja likaiselta – ja samalla ah niin kauniillta. Kaunistahan toki oli talvellakin, mutta viisi kuukautta kestäneen lumikauden jälkeen toivotin orastavan kevään helpottunein mielin tervetulleeksi.

Talvea03_pieniKevättä01_pieni

Roadtrip (n. 1200 km) Uppsalasta Sodankylään sujui viikonloppuna leppoisasti. Pysähdyimme surrealistisessa Kiina-keskuksessa (Dragon Gate) jossain Gävlen lähellä ja ihmettelimme kummallista kompleksia. Mitä ihmettä? Mikäs tämän homman nimi oikein onkaan? Kuka tämän on rakentanut?

Dragongate01Dragongate02

Yövyimme yhden yön Uumajassa, ja Suomen puolelle Tornioon saavuttuamme näimme auringon haloilmiön. Hyvien ruokapaikkojen löytäminen ruotsalaisten moottoriteiden varrelta osoittautui yhtä tuskalliseks puuhaksi kuin Suomessakin. Tarjolla oli lähinnä ABC-henkisiä Max-hampurilaispaikkoja.

UumajaMaxHalo_Torniossa

Matkantekoa (ja taas jännittää)

”Ajattelin, että tietäisivätpä ihmiset, miten paljon minua jännittää. Että onneksi eivät tiedä. Että eihän näy päällepäin. Eihän?” – Minna Parikka Kodin Kuvalehdessä 20/2014.

Uppsala01

Olen kevätturneellani päätynyt Berliinistä Helsingin kautta Uppsalaan. Miehellä on täällä kolmipäiväinen työkokous, ja lähdin mukaan. Täältä ajelemme viikonloppuna Ruotsin rannikkoa pitkin takaisin pohjoiseen (edessä siis villi roadtrip!). Siihen asti konttorinani toimii Scandic Uplandian hotellihuone ja Uppsalan kahvilat.

Kummallista tämä elämä. Samanaikaisesti niin kovin kepeää ja painavaa. Kuinka tuon taas selittäisi. Äh.

Uppsala04

Haluaisin kirjoittaa, että olen vihdoin löytänyt mielenrauhan ja että täällä sitä vain kevyesti ja elämäänluottavaisesti reissataan pitkin maita ja kaupunkeja. Että elämä on selvää, helppoa ja yksinkertaista. Että tiedän koko ajan, mitä teen.

Tottahan tuo kaikki tavallaan, mutta noiden tunteiden rinnalla kulkee paljon kaikkea muuta, kuten jännitystä, pelkoja ja epävarmuuden tunnetta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen jälleen saanut itseni kiinni murehtimasta tulevaa ja miettimästä, olinko aivan hölmö, kun jätin turvallisen palkkatyön keskellä talouslamaa.

Jännitän niin kovasti kaikenlaista, kuten sitä, miten pärjään freelancerina ja kantaako tämä työ kuinka pitkälle. Ja mitä ihmettä sitten teen, jos ei kannakaan.

Ehkä se on tämä yhtäkkinen freelancertyön vapaus, joka saa olon tuntumaan toisinaan niin kummalliselta. Sitä voisi luulla, että kun kymmenen vuoden palkkatyöputken jälkeen saa vapauden määritellä omat aikataulunsa ja mennä miten haluaa, sitä kirmaisi innoissaan vapauteen ja nauttisi siitä täysin siemauksin. Mutta ehei, ei se tietenkään niin mene (voi tätä ihmismieltä!). Ennemminkin sitä tuntee jatkuvaa pientä syyllisyyttä siitä, että on tämä vapaus ja että elämä on näin helppoa. Että voiko se oikeasti olla ja ei kai voi. Että kai minä nyt teen jotakin ihan väärin ja vielä minun käy huonosti.

Taidan olla hieman vainoharhainen.

Niska limassa sinun on raadettava leipäsi eteen. Sellaiseen ajatteluun minä olen kai jollain tavalla kasvanut, ja tuosta ajattelusta on kovin vaikea päästä eroon. Jos en tee töitä koko ajan selkä vääränä, pelkään, että putoan johonkin tulo- tai mihin lie loukkuun, syrjäydyn ja  päädyn lopulta katuojaan.

Ihan älytöntä.

Uppsala02

Onneksi lehdissä julkaistaan erilaisia vertaistarinoita, joista saa tukea silloin, kun tuntuu, että omat ajatukset kulkevat kehää eikä keksi niistä ulospääsyä.

Yhden sellaisen löysin uusimmasta Gloriasta, jossa oli Ulla-Maija Paavilaisen tekemä juttu kirjailija Tiina Raevaarasta. Jutussa Raevaara (ikätoverini) kertoo avoimesti omista ahdistuksistaan ja peloistaan. Sain Raevaaran ajatuksista kovasti vertaistukea: tajusin, etten ole näine tunteineni yksin ja että muitakin pelottaa. Ja tämän ansiosta tunsin oloni taas hieman keveämmäksi.

Jutussa Raevaara kertoo kestävänsä stressin tunnetta huonosti. ”Haluaisin oppia elämään päivä kerrallaan. Olen myös jännittäjä. Vaikka minusta on tullut melko kokenut esiintyjä, fyysinen jännitys ei ole kadonnut. Viikot, joihin kertyy paljon esiintymisiä, ovat tuskallisia jatkuvan jännityksen tunteen takia”, Raevaara kuvailee jutussa.

Vaikkei esiintyminen ole se minun ongelmani (ei sillä että tässä edes olisi ollut mitään esiintymiskeikkoja viime aikoina), pystyn hyvin samaistumaan Raevaaran sanoihin. Minäkin haluaisin oppia elämään päivä kerrallaan. Minäkin jännitän kaikenlaista. Minäkin tiedän sen tuskallisen tunteen, jonka jännittäminen aiheuttaa.

Olen ymmärtänyt, että lopulta aika moni meistä stressaa ja jännittää elämässään erilaisia asioita. On tärkeää jakaa näitä kokemuksia toisten kanssa, sillä se helpottaa kaikkien oloa. Sitä tajuaa, että kaikki nämä tunteet ovat ihan tavallisia ihmiselämään kuuluvia tuntemuksia, ei oikeastaan mitään sen kummempaa.

Uppsala03

Samanaikaisesti kun stressaan kaikenlaista, tunnen myös olevani ihan tajuttoman onnekas. Että saan olla täällä ja että on tämä kaikki. Onhan se nyt ihan törkeän huikeaa.

Kaduilla Berliinin (+ muutama Berliini-vinkki)

Muurilla

Kävin ystävän kanssa kaupunkilomailemassa Berliinissä. Pääsin kopistelemaan aurinkoisilla kaupungin kaduilla (siitähän olen pohjoisessa aina aika ajoin haaveillut!) ja nauttimaan urbaanista elämänmenosta.

Kadulla_minäKadulla_kengät

Berliini on minulle tuttu jo vuosien takaa. Ihastuin siihen vuonna 1999, kun pysähdyin ystävän kanssa kaupunkiin Interrail-matkalla muutamaksi päiväksi. Kesällä 2002 olin Berliinissä kolmen viikon kielikurssilla, ja syksyllä 2003 vietin siellä kolme kuukautta, kun olin työharjoittelussa Suomen Berliinin-suurlähetystössä.

Tutussa kaupungissa matkailemisessa on se hyvä puoli, ettei nähtävyyksissä ravaamisesta tarvitse ottaa yhtään mitään stressiä vaan voi rauhassa olla ja nauttia kaupungin parhaista puolista ”Keep calm and just chill” -hengessä.

Pirates_Berlin

Hotellimme sijaitsi Prenzlauer Bergin ja Friedrichshainin rajamailla, ja pääasiassa vietimme aikaa Prenzlauer Bergin, Mitten, Friedrichshainin ja Kreuzbergin alueilla. Kävimme kuitenkin piipahtamassa myös Kurfürstendammilla, jonka liepeiltä löytyi hauska uutuusbaari.

Kuten kunnon bloggaajan kuuluu, päätin minäkin koostaa parhaat aamupala- ja ravintolavinkkini Berliinistä, olkaapas hyvät!

Parhaat aamiaiset: Napoljonska ja Homemade

Napoljonska_menuNapoljonska_aamiaisplatter01

Prenzlauer Bergin Kastanienalleella sijaitsevaan sympaattiseen ja pastellinsävyiseen Napoljonskaan (Kastanienallee 43) tutustuimme ystävän kanssa jo edellisellä Berliinin-reissullamme kaksi vuotta sitten, eikä Napoljonskan aamiaislautanen pettänyt tälläkään kertaa. Valintamme oli kahvilan juustoaamiainen (9,80 e), joka ihastutti freeseillä mauillaan ja runsaudellaan. Nam!

Homemade_menuHomemade_platter

Uusi tuttavuus oli Friedrichshainin Simon-Dach-Strassella sijaitseva Homemade (Simon-Dach-Str. 10), jossa kokeilimme We Can -vegaaniaamiaista (6,50 e). Aamiaislautasen kaksi tahnaa (pesto rosso ja oliivitahna) veivät kielen mennessään. Herkullista, freesiä ja luomua, kuten Napoljonskassakin.

Homemade_sydän

Paras ruoka: Monsieur Vuong

VuongVuong_kevätrullat

Vietnamilaiseen Monsieur Vuong -ravintolaan (Alte Schönhauser Str. 46) tutustuimme myöskin jo edellisellä Berliinin-reissullamme keväällä 2013. Mittessä sijaitseva ravintola vaikutti yhä supersuositulta, eikä ihme. Vuong tarjoilee tajunnanräjäyttävän hyvää vietnamilaista ruokaa. Erityisesti minä ja ystäväni suosittelemme Wan Tan -keittoa (tofuversiona). Sen liemi on kerrassaan täydellinen.

Vuong_keitot

Paras baarinäkymä: Monkey Bar

Monkeybar_mojitotMonkeybar_sisä

Berliinin eläintarhan, Zoon, kupeeseen on avattu hotelli, jonka katolta löytyy mainio kattobaari, Monkey Bar (Budapester Str. 40). Sen mojitossa on kaikki kohdallaan. Baarista pääsee ihastelemaan paitsi eläintarhan apinoita myös komeaa näkymää yli Tiergartenin.

Monkeybar_vessanikkuna

Paras ”pitää pintansa vuodesta toiseen” -paikka: Baraka

BarakaBaraka_sisä

En tiedä, kuinka kauan Kreuzbergissa sijaitseva marokkolais-egyptiläinen Baraka (Lausitzer Platz 6) on ollut olemassa, mutta minä tutustuin siihen jo työharjoittelusyksynäni vuonna 2003. Ja sinne haluan palata aina uudelleen. Hyvä palvelu, herkulliset maut (falafeleja, hummusta, halloumia, tabboulehia..). Barakan lautanen toimii joka kerta.

Baraka_teller