En ole saanut hetkeen kirjoitettua blogia. Ajatukseni ovat olleet joko liian suuria tai pieniä. Nyt yritän.

Kävin jälleen viikonloppureissulla Helsingissä (voi kuinka siellä oli jo kesäistä ja vihreää!) ja palasin tänään takaisin Sodankylään (no kyllä täälläkin on alkanut vihdoin vihertää). Rovaniemellä tuuli lujasti, ja Ilmavoimien hävittäjät jylisivät taivaalla. Ihmettelin menoa.

Viime viikolla ajauduin jälleen hermoilemaan kaikenlaista (voi tätä). Hermoilua lieventääkseni kaivoin kaapista vanhan tutun, Anthony de Mellon Havahtumisen, ja pakkasin sen mukaan matkaan. Lueskelin kirjaa tänään lentokoneessa ja rauhoituin.

De Mello -suhteeni on tämä: Tartuin Havahtumiseen ensimmäisen kerran joskus alle kolmikymppisenä ystävän suosituksesta. Silloin en kyennyt ymmärtämään kirjaa lainkaan; se taisi jopa ärsyttää minua. Kirja jäi kesken. Toisen kerran ryhdyin lukemaan de Melloa kolmenkympin hujakoilla, ja sillä kertaa kirja puhutteli vahvasti. Siitä lähtien olen palannut sen pariin kerta toisensa jälkeen.

De Mello sanoo kirjassa kaikenlaista fiksua, mutta tällä kertaa jäin pohdiskelemaan erityisesti hänen mietteitään sisäisestä kasvusta. Kasvusta on kirjoittanut myös toinen suosikkini Wayne W. Dyer, jonka kirjaa Hyväksy itsesi, uskalla elää olen käsitellyt blogissani aiemmin. Molempien miesten mietteet puhuttelevat minua.

Dyer toteaa kirjassaan, että ihmisten ei pitäisi tuijottaa omia puutteitaan ja pyrkiä  parantamaan niitä. Puutteiden parantamisen sijasta hän kannustaa tarkastelemaan elämää kasvun näkökulmasta. Ajatus on lohdullinen: ”Jos te oivallatte, että te voitte koko ajan kasvaa, kypsyä ja tulla yhä paremmaksi, niin te voitte valita toimintanne vaikuttimeksi kasvamisen halun sen sijaan, että pyrkisitte puutteidenne korjaamiseen.”

De Mello taas kirjoittaa, että kasvua saavat aikaan nimenomaan tuskalliset, eivät miellyttävät kokemukset. ”Kärsimys osoittaa teille sen alueen, jossa ette vielä ole kasvaneet, missä teidän on tarpeen kasvaa ja muuttua. Voi miten te kasvaisitte, jos osaisitte käyttää kärsimystä hyväksenne”, de Mello kirjoittaa.

Jotenkin viehätyin tuosta kasvun ajatuksesta. Tuntuu helpottavalta ajatella, että ei tässä tarvitse olla mitenkään valmis tai perille päässyt ihminen ja että eteen tulevat pettymykset, vaikeudet ja ongelmat voi nähdä kasvun paikkoina, mahdollisuuksina. Mikään ei ole kiveen hakattua, vaan elämä on jatkuvaa kasvua ja kehitystä (ja hyvä niin!).

En muuten lakkaa ihmettelemästä tuota ilta-aurinkoa ja kaikenaikaista, maagista valoa. Täällähän ei enää tule yöllä pimeää ollenkaan. Yöttömän yön aika on alkanut.

Lämpölukemilla en kyllä pääse kehuskelemaan. Täällä on ollut kylmä kevät, ja ilmeisesti tällä menolla jatketaan näin kesäkuussa. Saas nähdä, koska saadaan lämmintä.