Matalapainetta

Ponttoonisaunalla2807

Matalapaine on ottanut Lapin haltuunsa. Kymmenen vuorokauden sääennuste lupaa tuleville päiville joko enemmän tai vähemmän sadetta. Ei kai pitäisi masentua, mutta jotenkin tämä kylmä heinä-elokuun vaihde ja ”epätavallisen laaja matalapaine” meinaavat pistää mielenkin matalaksi, vaikka kuinka yrittäisi tsempata. Tuntuu kuin syksy olisi yhtäkkiä jo saapunut. Eihän tämän näin pitänyt mennä! En minä tätä tilannut!

Mutta minkäs teet. Eihän tämä kiukuttelemalla tai mököttämällä tästä parane (murisen silti hetken aikaa itsekseni ja poljen jalkaa).

Ei kai auta muu kuin yrittää ottaa ilo irti siitä, mistä pystyy. Kun eilen saimme nauttia sateettomasta päivästä, suuntasimme miehen ponttoonisaunalle (= lauttasauna) Kitiselle (= joki Sodankylässä). Eihän ponttoonisaunominen toki sateettomuutta vaadi. Mukavaa saunassa on sateellakin.

Ilta oli pilvinen, mutta tyyni ja kaunis, ja pilvet peilautuivat tyynen joen pinnasta. Saimme yhden hauen ja yhden ahvenen. Pulahdin saunasta kaksi kertaa Kitiseen, eikä vesi tuntunut lainkaan kylmältä.

Päivän opetus: täytyy vain mennä ja tehdä.

Kitinen2807Kitinen2807_02

HaukiAhven

”Et voi vaikuttaa olosuhteisiisi, vaikka kuinka kamppailisit. Voit toki vaihtaa maisemaa ja sitä kautta olosuhteita ympärilläsi. Voit matkustaa jonnekin, missä ei sada. Päätöksesi jäädä sateeseen on omasi. Se, miten otat siitä suurimman hyödyn irti, riippuu vain itsestäsi ja omasta asenteestasi.” – Kimmo Takanen kirjassaan Päästä irti – Vapaudu läsnäoloon (Kirjapaja 2013).

Kolmekymmentäseitsemän

Muistan, kun olin kuusivuotias ja ajattelin, kuinka hieno ikä kuusi onkaan ja kuinka mahtavaa on olla kuusivuotias. Mielestäni kuusi oli paras ikä maailmassa, ja pidin itseäni onnekkaana, kun sain olla kuudenikäinen.

Muistan, kun olin yhdeksän ja keskustelin parhaan ystäväni kanssa vanhenemisesta. Pohdimme yhdessä, että yhdeksän on hyvä, kymmenen ja yksitoistakin vielä menettelee, mutta kaksitoista kuulostaa jo pahalta. Surin lapsuuden loppumista ja koin ensimmäisen ikäkriisini.

Muistan, kun kaksikymmentäseitsemänvuotiaana elämästä katosi hetkeksi värit. Ajattelin, etten ollut saavuttanut elämässäni niitä asioita, mitä siihen mennessä olisi pitänyt saavuttaa, ja ajauduin klassiseen kolmenkympikriisiin. Elämä näytti hetken aikaa synkältä ja ankealta. Luulin, ettei mikään muuttuisi koskaan miksikään ja että elämä olisi siinä vaiheessa kutakuinkin ohitse. (Kuinka väärin luulinkaan!)

Muistan, kun täytin kolmekymmentäviisi ja päätin lopettaa ikäkriiseilyn siihen paikkaan. Ajattelin, että olen ikäkriiseillyt elämässäni aivan tarpeeksi ja että nyt se saisi loppua. Tästä eteenpäin unohtaisin ikäni ja toteuttaisin itseäni niin hyvin kuin vain voisin. Ikä ei olisi minkään este.

Kun avauduin elämälle ja kaikille sen tarjoamille mahdollisuuksille, maailma alkoi näyttää lystikkäältä ja värikkäältä paikailta. Hyviä asioita tapahtui. Vapauduin odotuksista, mitä minkäkin ikäsenä pitäisi tehdä. Tajusin, että minun elämäni olisi minun elämäni ja että minä voisin käyttää sen joko surren toteutumattomia asioita tai iloiten kaikesta siitä, mikä oli vielä mahdollista. Päätin valita jälkimmäisen.

Eilen täytin kolmekymmentäseitsemän vuotta. Vietin syntymäpäivääni Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Olo oli rauhallinen ja tyyni. En oikein pysty käsittämään, että olen jo kolmekymmentäseitsemän (niin suuri luku!), mutta ikä ei ahdista. Olen tämänikäinen ja hyvä niin. Kaikki on yhä mahdollista.

Pyhälampi04

Kolmekymmentäseitsemänvuotias heiluttaa koivunoksaa ja toivottaa uuden iän tervetulleeksi.

Kesäloma vol. 1

Autossa

Blogissani on ollut kovin hiljaista, mikä johtuu siitä, että olen ollut lomalla ja reissussa. Nyt tulin piipahtamaan muutamaksi päiväksi pohjoiseen, mutta jatkan lomamatkailua vielä maanantaina, jolloin suuntaan mökille Hämeenkyröön.

Lomareissailu on tehnyt hyvää. Olen totaalisesti irtaantunut arjesta ja unohtanut kaiken muun. Vaikka helteet eivät ole hellineet lomalaisia tänä kesänä, minä olen nauttinut lomailusta ja kesä-Suomesta. Olen ollut ja fiilistellyt, ja mikä tärkeintä ta-daa: en ole ehtinyt murhehtimaan mitään! Pää on ollut kevyt ja rento.

Helsinki01

Lomani on ollut kovin sosiaalinen. Ensin olin viikon verran Helsingissä ja tapasin ystäviä ja perheenjäseniä. Sitten tulin muutamaksi päiväksi Sodankylään, josta suuntasimme autolla neljäksi päiväksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Mies bändeineen oli ilmoittautunut juhlille pelimanneiksi, ja minä lähdin mukaan. Esiinnyinpä siellä sitten minäkin! (Ja oli hurjan hauskaa, suosittelen, menkää menkää!)

Kaustinen02

Kaustinen06

Kaustiselta Suomi-roadtrippimme jatkui itäiseen Suomeen Simpeleelle ja Punkaharjulle, josta mies on kotoisin. Miehen tytär ja sisko perheineen lähtivät mukaan. Mökkeilimme ja söimme liikaa grilliruokaa.

Kangasniemi01

Punkaharju04

Punkaharjulta ajoimme takaisin pohjoiseen Pohjois-Karjalan kautta. Isäni on kotoisin Nurmeksesta, ja yövyimme yhden yön hänen vanhassa kotipaikassaan, jossa en ollut vieraillut neljään vuoteen. Tuntui hyvältä päästä käymään siellä.

Seiväsvaara_taloSeiväsvaara_navetta

Kiitos, kesä 2015! Et ole ollut helteinen mutta sitäkin tapahtumarikkaampi. Tästä on hyvä jatkaa.

 

P. S. Kaksi roadtripillämme näkemäämme paikkaa teki minuun ison vaikutuksen. Annankin tässä kaksi nähtävyysvinkkiä itäisessä Suomessa matkaaville lomalaisille:

1. Parikkalan patsaspuisto. ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944-2010) riemukkaassa puutarhassa on yli 500 patsasta. Kerrassaan huikea paikka.

Patsaspuisto01

2. Hiljainen kansa. Suomussalmella sijaitseva Reijo Kelan (synt. 1952) tilataideteos pysäyttää viitostien varressa. Kahvilasta saa huippuhyviä lettuja, nam.

hiljainenkansalainen02

 

Luck is an attitude eli pieni meriseikkailu

Liuskaluoto09

Liuskaluoto08

Liuskaluoto07Liuskaluoto04

Kesäterveisiä Helsingistä. Tulin tänne viime perjantaina. Kaikki sanovat, että on ollut kylmä kesä. Niin kai on ollutkin, mutta minä olen nauttinut. Olen ottanut kesä-Helsingistä irti kaiken, minkä olen saanut, ja ahminut kesäisen kaupungin antimia.

Tänään vietin ystävän kanssa päivää Liuskaluodolla. Kävelimme kallioilla, söimme pitsaa ja joimme drinkkejä. Emme antaneet pilvisen päivän lannistaa kesämieltä. Eikä lopulta edes ollut kylmä.

Tuuli tuiversi tukkaa, ja minä mietin, kuinka onnekas olenkaan. Luck is an attitude, luki juomalasissa, ja tänään minä uskoin noihin sanoihin.

Tänään on kesäpäivänseisaus

Puoli vuotta sitten talvipäivänseisauksena (22.12.) ajelimme Kurkiaskan voimalaitoksen kautta kulkevaa tietä Rovaniemelle. Maisema näytti puoliltapäivin autonikkunasta tältä:

Kurkiaska_talvipäivänseisaus

Juhannusyönä ajelimme samaa tietä vastakkaiseen suuntaan, kun palasimme Pyhätunturilta Sodankylään. Kello oli lähes kaksi yöllä, ja aurinko paistoi horisontin yläpuolella.

Kurkiaska_juhannusKurkiaska_juhannus02

Ihmeellisiä ja kovin epäsuhtaisia nämä vuodenajat. Puoli vuotta sitten Napapiiriä lähestyessämme saimme ihailla aurinkoa horisontin yllä hetken aikaa. Sitten tuli pimeää.

Nyt valoa piisaa ympäri vuorokauden yltäkylläisesti. Kyllä sitä kelpaa ihastella.

Keskiyön_aurinko

Juhlien jälkeen

Elokuvajuhlat on juhlittu, ja viimeiset vieraat lähtivät tänään. Viiden täydellisen, täyteläisen päivän jälkeen olo on väsynyt, pakahtunut ja onnellinen. Vielä on vaikea sisäistää kaikkea tapahtunutta, mutta tässä yritys kertoa jotain siitä:

Näin neljätoista elokuvaa, yhden Suomi-elokuva-karaokenäytöksen ja Ismo Alangon valokuvakonsertin.

Katsoin elokuvia aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. En erottanut päivää yöstä enkä yötä päivästä.

Jonotin elokuvalippuja ja hermoilin, pääsenkö niihin elokuviin, joihin haluan.

Tapasin ihania ihmisiä. Puhuin liikaa ja nauroin paljon.

Palelin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvassa.

Saunoin ponttoonisaunassa ja pulahdin saunasta kaksi kertaa Kitiseen.

Näin J. Karjalaisen festariklubilla.

Tanssin hitaita.

Itkin Ismo Alangon valokuvakonsertissa.

Oksensin kerran.

Söin aamuyöllä pitsaa laiturilla.

Pyöräilin kotiin juhlien jälkeen aamuauringonpaisteessa.

 

Kiitos Tiina, Anne-Mari, Sanna, Visku, Jarkko, Jaakko ja Tytti. Loistavaa, että kävitte.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Elokuvajuhlat_taivas

Elokuvajuhlat_ohjelma

Elokuvajuhlat_purplerainetkot

Elokuvajuhlat_Prince

Elokuvajuhlat_aamuyö01

Elokuvajuhlat_aamulla

Elokuvajuhlat_aamuyö02

Elokuvajuhlatunnelmia

Elokuvajuhlat_Lapinsuu

Hei vaan täältä elokuvajuhlatohinan keskeltä! En ehdi postaamaan sen kummemmin, tulinpahan vain sanomaan, että huippua on. Koti on täyttynyt festarivieraista, ja kylä on täynnä ihmisiä ja elokuvia. Elämä ei voisi olla paremmin. Yltäkylläisiä päiviä nämä. Onneksi vielä kaksi päivää jäljellä.

Elokuvajuhlat_ohjelmasuunnittelua

Elokuvajuhlat_Möller

Elokuvajuhlat_Kitinen

Yhden vavahduttavimmista hetkistä on tähän mennessä tarjonnut eilisiltainen karaokenäytös, joka koostui suomalaisen elokuvan tunnetuista laulunumeroista (Kulkurin valssi, Romanssi, Lentävä kalakukko, Laulu kuolleesta rakastetusta, Sinua sinua rakastan, Kauas pilvet karkaavat…). Näytös alkoi itsensä Kiti Neuvosen esilaulamalla Nuoruustangolla, joka on minulle tärkeä kappale menneisyydestä: kävin aikanaan Helsingissä Kallion lukion, jossa perinteenä oli, että uudet ylioppilaat lauloivat Nuoruustangon koulun ylioppilasjuhlassa.

Elokuvajuhlat_KitiElokuvajuhlat_Satumaa

Menin nukkumaan auringonpaisteessa ja heräsin ihanaan aamuun

Terassi01

Tänä aamuna Lapin Kansaa postilaatikosta hakiessani pysähdyin hetkeksi talon rappusille haistelemaan ilmaa. Lämmintä vielä ei ole (mittari näytti noin 10 astetta), mutta kesä tuoksuu jo. Taivas oli sininen, ja aurinko paistoi. Olo oli helpottunut. Ajattelin, kuinka paljon helpompaa elämä on tällaisina aamuina kuin Lappiin saapuessani loppuvuonna pimeimpään kaamosaikaan.

Kiitos tällaisista aamuista.

Viikko elokuvajuhliin

IMG_4278_02

Kun kaksi vuotta sitten suuntasin ystävän kanssa Sodankylään elokuvajuhlille, en totisesti arvannut, mitä kaikkea reissusta seuraisi.

Keskiyön aurinko häikäisi (kuva yllä), ja minulla oli festariromanssi Sodankylässä asuvan miehen kanssa (tuon joka hääräilee kuvassa saunan katolla, heh, emmepä ystävän kanssa kuvia ottaessamme kiinnittäneet häneen mitään huomiota). Kävin katsomassa elokuvia, ihmettelin yötöntä yötä, saunoin, pulahtelin jokeen, valvoin liikaa ja olin pakahtua päivien yltäkylläiseen ihanuuteen.

Tunsin itseni taas 21-vuotiaaksi.

IMG_4312

Kun palasin elokuvajuhlilta takaisin Helsinkiin, luulin festariromanssin jäävän, noh, pelkäksi festariromanssiksi. Pidimme kuitenkin yhteyttä, ja huomaamatta suhde jatkui, syveni. Kuukaudet kuluivat, vuosi vaihtui. Tuli kevät, kesä ja uudet elokuvajuhlat. Lopulta saapui syksy, jolloin päätin muuttaa Sodankylään.

Ja täällä sitä ollaan nyt.

Perin kummallista tämä elämä. Vieläkin hämmentää.

IMG_4294

Tämänvuotisiin elokuvajuhliin on enää viikko. Ne ovat kolmannet Sodankylän elokuvajuhlani ja ensimmäiset, jotka asun täällä. Tavallaan katselen kaikkea sisältä käsin. Jännittää, mitä tuntemuksia se herättää.

Olisipa jo ensi viikko.

Matkantekoa ja de Mello

En ole saanut hetkeen kirjoitettua blogia. Ajatukseni ovat olleet joko liian suuria tai pieniä. Nyt yritän.

Kävin jälleen viikonloppureissulla Helsingissä (voi kuinka siellä oli jo kesäistä ja vihreää!) ja palasin tänään takaisin Sodankylään (no kyllä täälläkin on alkanut vihdoin vihertää). Rovaniemellä tuuli lujasti, ja Ilmavoimien hävittäjät jylisivät taivaalla. Ihmettelin menoa.

Roi

Viime viikolla ajauduin jälleen hermoilemaan kaikenlaista (voi tätä). Hermoilua lieventääkseni kaivoin kaapista vanhan tutun, Anthony de Mellon Havahtumisen, ja pakkasin sen mukaan matkaan. Lueskelin kirjaa tänään lentokoneessa ja rauhoituin.

De Mello -suhteeni on tämä: Tartuin Havahtumiseen ensimmäisen kerran joskus alle kolmikymppisenä ystävän suosituksesta. Silloin en kyennyt ymmärtämään kirjaa lainkaan; se taisi jopa ärsyttää minua. Kirja jäi kesken. Toisen kerran ryhdyin lukemaan de Melloa kolmenkympin hujakoilla, ja sillä kertaa kirja puhutteli vahvasti. Siitä lähtien olen palannut sen pariin kerta toisensa jälkeen.

De Mello sanoo kirjassa kaikenlaista fiksua, mutta tällä kertaa jäin pohdiskelemaan erityisesti hänen mietteitään sisäisestä kasvusta. Kasvusta on kirjoittanut myös toinen suosikkini Wayne W. Dyer, jonka kirjaa Hyväksy itsesi, uskalla elää olen käsitellyt blogissani aiemmin. Molempien miesten mietteet puhuttelevat minua.

Dyer toteaa kirjassaan, että ihmisten ei pitäisi tuijottaa omia puutteitaan ja pyrkiä  parantamaan niitä. Puutteiden parantamisen sijasta hän kannustaa tarkastelemaan elämää kasvun näkökulmasta. Ajatus on lohdullinen: ”Jos te oivallatte, että te voitte koko ajan kasvaa, kypsyä ja tulla yhä paremmaksi, niin te voitte valita toimintanne vaikuttimeksi kasvamisen halun sen sijaan, että pyrkisitte puutteidenne korjaamiseen.”

De Mello taas kirjoittaa, että kasvua saavat aikaan nimenomaan tuskalliset, eivät miellyttävät kokemukset. ”Kärsimys osoittaa teille sen alueen, jossa ette vielä ole kasvaneet, missä teidän on tarpeen kasvaa ja muuttua. Voi miten te kasvaisitte, jos osaisitte käyttää kärsimystä hyväksenne”, de Mello kirjoittaa.

Jotenkin viehätyin tuosta kasvun ajatuksesta. Tuntuu helpottavalta ajatella, että ei tässä tarvitse olla mitenkään valmis tai perille päässyt ihminen ja että eteen tulevat pettymykset, vaikeudet ja ongelmat voi nähdä kasvun paikkoina, mahdollisuuksina. Mikään ei ole kiveen hakattua, vaan elämä on jatkuvaa kasvua ja kehitystä (ja hyvä niin!).

Ilta_aurinko

En muuten lakkaa ihmettelemästä tuota ilta-aurinkoa ja kaikenaikaista, maagista valoa. Täällähän ei enää tule yöllä pimeää ollenkaan. Yöttömän yön aika on alkanut.

Lämpölukemilla en kyllä pääse kehuskelemaan. Täällä on ollut kylmä kevät, ja ilmeisesti tällä menolla jatketaan näin kesäkuussa. Saas nähdä, koska saadaan lämmintä.