On tullut aika kiittää ja sanoa hei

Vuosi sitten olin sekaisin ja hämmentynyt. Olin juuri muuttanut Lappiin, enkä oikein tiennyt miten päin olla. Maailma näytti kummalliselta. En tunnistanut omaa elämääni.

Olin huolissani pärjäämisestäni, ja ihmettelin, mitä olin mennyt tekemään, kun olin jättänyt kaiken.

Vaikeimpana hetkenä tartuin Wayne W. Dyerin kirjaan Hyväksy itsesi, uskalla elää. Olenkin kirjoittanut tuosta kirjasta blogissani pariin otteeseen. Voi sanoa, että kirja nosti minut huolien suosta, johon olin uponnut.

Kirjassa Dyer kirjoittaa kielteisissä tunteissa vellomisen turhuudesta ja jähmettymisestä, jonka kielteiset tunteet aiheuttavat. Kaikkein hyödyttömimmiksi tunteiksi hän nimeää huolen ja syyllisyyden: ”Syyllisyys merkitsee sitä, että te hukkaatte läsnä olevan hetkenne menneestä lamaantuneena, kun taas huoli on tunne, joka lamauttaa teidät nykyhetkessä jonkin tulevan takia.”

Sanat puhuttelivat minua. Päätin, etten jää rypemään huoliini ja ahdistukseeni. Aloin toimia.

Vähä vähältä ahdistus väheni ja arki alkoi rullata. Elämä rupesi pikkuhiljaa tuntumaan omalta. Tunsin taas maan jalkojeni alla.

Kuva vuoden takaa (5.12.2014).

Kuva vuoden takaa (5.12.2014 klo 12.57).

Tämän viikon torstaina oli uuden työpaikkani pikkujoulut. Teimme pienen pikkujoulumatkan Tornioon.

Bussissa ajattelin, kuinka jännittävää elämä voikaan olla ja kuinka lystikkäästi se ihmistä toisinaan kuljettaa. Yhtäkkiä minä istun bussissa matkalla Tornioon työporukassa, josta en vielä hetki sitten tuntenut ketään. Yhtäkkiä elämäni on Lapissa. Kuka olisi arvannut vielä jokin aika sitten? En ainakaan minä itse.

Näin vuosi myöhemmin katsoessani taaksepäin en voi olla muuta kuin kiitollinen siitä, miten asiat ovat menneet. Mitä kaikkea olenkaan saanut kokea muutettuani tänne pohjoiseen.

Kuva tältä päivältä (5.12.2015).

Kuva tältä päivältä (5.12.2015 klo 12.49).

Kun päätin muuttaa Lappiin, tein itseni kanssa sopimuksen, että lähden ensin vuodeksi ja katson sitten, haluanko jäädä vai palaanko takaisin Helsinkiin. Siitä bloginkin nimi.

Nyt vuosi on tullut täyteen. Minä jään Lappiin vielä ainakin ensi vuodeksi, mutta on tullut aika päättää tämä blogi. Se on täyttänyt tehtävän, jonka sille vuosi sitten asetin. Ehkä joskus jossain vaiheessa perustan uuden blogin, kuka tietää, mutta tämä blogi hiljenee nyt tältä erää.

Haluan kiittää kaikkia blogini lukijoita. Olen saanut teiltä mitä lämpimimpiä ja tsemppaavimpia kommentteja. Ne ovat ilahduttaneet.

Haluan myös kiittää omia tärkeitä tukijoukkojani, vanhempiani, siskojani ja ystäviäni, jotka ovat tämän vuoden aikana antaneet tukensa, kuunnelleet ja tsempanneet. Kiitos, että olette.

Ja kiitos A, että olet jakanut kanssani tämän vuoden.

En tiedä, mitä ensi vuosi tuo tullessaan, mutta olen vakuuttunut, että se on kovin erilainen kuin tämä vuosi on ollut.

P1160342

Joulunavajaiset Sodankylässä marraskuun lopussa. Tasan vuotta aikaisemmin lähdin Helsingistä muuttokuorman kanssa pohjoiseen.

Lopuksi jaan vielä linkin oman ammattiyhdistykseni SAL:n (Suomen Aikakauslehdentoimittajain Liitto) Lööppi-lehteen, jossa julkaistussa jutussa kirjoitan vuodestani Lapissa. Se sulkekoon omalta osaltaan tämän vuoden ja päättäköön tämän blogin kirjoitusten sarjan. Juttuni löytyy lehden sivuilta 24-27:
http://www.sal-info.org/uploads/looppi_4_2015_161115.pdf

Advertisement

Yö Rovaniemellä

Tulimme viikonloppuhumputtelemaan Rovaniemelle.

Tai oikeastaan mies palasi työmatkaltaan ja minä tulin häntä vastaan. Olemme yötä hotellissa ja vietämme viikonloppua kaupunginhumussa. Tai tiedä tuosta humusta.

IMG_6965IMG_6986

Miehen saapumista odotellessani kävin lounastamassa yhdessä suosikkiravintoloistani Rovaniemellä: nepalilaisessa Curry Masalassa. Olen nepalilaisen ruoan suuri ystävä, ja kun tulen Rovaniemelle, vierailen usein täällä. Nam.

IMG_6962IMG_6973

Toinen suosikkiravintolani on nepalilaisen kanssa samalla kadulla sijaitseva Kauppayhtiö.

IMG_6976 Kauppayhtiö03

Kauppayhtiö mainostaa, että sillä on kaupungin parhaat burgerit. Niin kyllä onkin. Kasvissyöjä iloitsee mainiosta tofu-avokadoburgerista.

Illalla olisi tarjolla stand-upia. Naurun tasapaino -ohjelmasta tuttu kemijärveläislähtöinen Toni Jyvälä esiintyy ravintola Comicossa. En ole ennen Comicossa ollutkaan, enkä tiedä, millainen paikka se on.

Rovaniemen ravintolakentältä kuuluu muuten mahteja uutisia: tänne avataan joulukuussa kaupungin ensimmäinen sushiravintola! Se pitää ehdottomasti tulla kokemaan.

Jotain uutta, jotain vanhaa

En ole saanut hetkeen kirjoittua blogiani. Uusi työ on muuttanut arkirytmini ja imaissut mukaansa. Olen naputtanut näppäimistöä töissä päivisin niin ahkerasti, etten iltaisin tai viikonloppuisin ole jaksanut kaivaa läppäriä esiin saati pohtia minkään tekstin kirjoittamista.

Olen uudesta työstäni valtavan onnellinen. On tehnyt hyvää lähteä aamuisin töihin keskustaan ja tulla iltaisin kotiin. Freelancerina tein töitä kotikonttorissa ja olin siksi liikaa kotona. Freelancerius ei tainnut sopia minulle.

Tai ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos olisin jäänyt freeksi Helsingissä. Kun muutin viime vuoden lopussa tänne pohjoiseen, koko elämäni meni uusiksi. Vasta jälkikäteen olen oikeastaan tajunnut, miten uusiksi se menikään. Kaikki muuttui kertarysäyksellä.

Kun aloitin lokakuun alussa työt uudessa työpaikassani, minusta tuntui kuin olisin saanut elämääni jotakin tuttua ja vanhaa takaisin – kuin olisin palannut kotiin. Se tuntui äärettömän hyvältä.

Vaikka uudessa työssäni on paljon tuttua, siinä on myös paljon uutta. Alkuun olin jännittynyt, miten osaisin ja pärjäisin. Ensimmäisen viikon olin töiden jälkeen kaikesta uuden opettelusta aivan puhki.

Yhä vielä tulee päiviä, jolloin minusta tuntuu, etten tiedä tai osaa jotakin, mutta päivä päivältä varmuus kasvaa. On myös hykerryttävän hauskaa oppia uutta.

Juuri nyt minusta tuntuu siltä, että olen siellä, missä minun tällä hetkellä kuuluukin olla. Juuri nyt en murehdi. En vaikka on marraskuu, kuukausista vaikein.

IMG_6726

Talvi tekee jo tuloaan

IMG_0011

Joitakin vuosia (ties kuinka monta) sitten ihastuin Jenni Iivosen Ketun talo -postikortteihin, ja liimasin yhden niistä päiväkirjani kanteen. Olin jo unohtanut koko jutun, kunnes vanha päiväkirja (kuvassa) löytyi kaapin kätköistä viime marraskuussa, kun pakkasin tavaroita muuttolaatikoihin. Kortti hymyilytti.

Viime lauantaina minusta tuntui samalta kuin kortin ketusta. Olin aiemmin viikolla ajatellut liikaa kaikenlaisia hermostuttavia asioita, mutta lauantaina päästin irti ja rentouduin. Mikä vapauttava, hieno olo. Olin kiitollisen onnellinen kaikesta.

IMG_6453

Sunnuntaiaamuna heräsin kummalliseen näkyyn: pihamaalla oli valkoista!

Yöllä oli satanut ensilumi. Hätkähdin. Nytkö jo? Ei kai vielä?! En ollut varautunut näin aikaiseen lumentuloon. No, ei kai tämä nyt pysyvää lunta vielä ole (eihän?!). Silti näky oli hätkähdyttävä. Talvi on pian täällä taas.

IMG_6474

Hurjaa tämä ajankulu. Olen elänyt täällä jo yhden talven, kevään, kesän ja syksyn, ja nyt valmistaudun uuteen talveen. Aikamoista.

P. S. Minun piti vaihtaa tämän blogini ns. kansikuva (yläpalkin kuva) kesäksi johonkin toiseen, kesäiseen. En koskaan saanut aikaiseksi. No, nythän tuota ei enää tarvitse vaihtaa, kun kuvan lumimaisema on taasen ajankohtainen.

Välitilassa (eli tunteita ja tuoksuja)

Rahtasin mukanani pohjoiseen vain yhden huonekalun: Moko Marketista Helsingistä muutama vuosi sitten ostamani intialaisen kaapin. Muut huonekalut menivät joko vinttikomeroon tai muualle säilöön.

P1150212

Kaapissa on aivan omanlaisensa tuoksu, kaapin ominaishaju. Koska olen haistanut tuon hajun ensimmäisen kerran Helsingin-kodissani, jonne kaapin alun perin ostin, se muistuttaa minua vanhasta. Joka kerta sen haistaessani palaan hetkeksi kaksiooni Helsingin Toukolaan. Haju rauhoittaa minua ja saa oloni tuntumaan hyvältä.

Kumma juttu.

En muuttanut pohjoiseen siksi, että olisin ollut onneton Helsingissä tai että olisin halunnut pois kaupungista. Itse asiassa Helsinki on minusta ihana kaupunki ja minun oli siellä hyvä olla. En muuttanut myöskään siksi, että olisin halunnut downshiftata tai hypätä pois oravanpyörästä (tai mitä näitä muita kuluneita termejä onkaan). Ei, minähän rakastan työntekoa.

Muutin, koska elämäntilanteeni sattui olemaan sellainen, että muutto tuli ajankohtaiseksi, ja koska minulla oli muuttoon mahdollisuus. Ajattelin, ettei tällaisia tilaisuuksia tule vastaan kovin usein ja että on tartuttava tilaisuuteen. Että mene, nainen, mene, kerranhan täällä eletään!

Ehkä yksi syy muuttooni oli se, että pelkäsin, että jos en nyt lähtisi, jämähtäisin paikoilleni enkä uskaltaisi enää koskaan lähteä. Että nyt tai ei koskaan. Että elämä on elämistä varten ja sitä rataa.

Nyt kun olen ollut täällä reilut yhdeksän kuukautta, huomaan, että vanha elämäni lipuu koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi. Se tuntuu pelottavalta. En vielä uskalla päästää siitä täysin irti. Olen jonkinlaisessa välitilassa: en tunne olevani oikea sodankyläläinen, mutten enää ole täysin helsinkiläinenkään. Kuka minä sitten oikein olen?

Intialainen kaappi hajuineen viehättää minua ehkä juuri siksi, että se muistuttaa minua menneisyydestäni, siitä kuka olen joskus ollut ja kuka syvimmiltäni olen yhä. Että kaikkien näiden muutosten alla on minä, joka ei ole muuttunut miksikään. Että on jotakin pysyvämpää kuin vaihtelevat elämäntilanteet.

Hullua mutta totta: kaappi edustaa minulle kaikkien näiden muutosten keskellä pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Se on kuin köysi, josta pidän aallokossa kiinni, kävi miten kävi.

You can call me crazy.

Elokuun viimeinen

Vähän aikaa sitä kesti, ja sitten se oli ohi. Kesä antoi tänä vuonna odottaa itseään, ja kun se sitten saapui, minä nautin joka hetkestä enkä olisi halunnut päästää irti.

IMG_6174

Irti on kuitenkin päästettävä. Huomenna alkaa syyskuu, ja se herättää minussa levottomuutta. En tiedä, mitä tämä syksy tuo tullessaan. Odotan uusia asioita tapahtuvaksi, mutten tiedä, miten minun käy. Kuinka kovasti haluaisinkaan tietää!

Levottomuuteeni olen hakenut sanoja amerikkalaisen zenopettajan Adyashantin kirjasta. Adyashanti kirjoittaa mielen hallinnasta. Hänen mukaansa ”mitä enemmän yritämme hallita elämää ja muita, sitä enemmän hallitseminen tuntuu luisuvan pois ulottuviltamme”.

Sitenhän se juurikin on. Silti on niin kovin vaikea hellittää hallinnasta ja luottaa, että asiat järjestyvät omalla painollaan ja ajallaan.

Kyllä ne silti järjestyvät.

P1140202

”Kun kohtaamme elämän sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin sen meidän mielestämme tulisi olla, kun luovumme itsepintaisesta tarpeestamme hallita ja tulkita kokemustamme, avaudumme elämälle täysin uudella tavalla.” — Adyashanti kirjassaan Armoon lankeaminen (Basam Books 2013).

Yllätyshelle

Kaksi kuukautta sitä odotettiin, ja nyt se on täällä: kesä.

Lappia ovat hellineet tämän viikon aurinkoiset kesäkelit, ja mittarin lukemat ovat nousseet peräti 24-25 asteeseen. Voidaan siis puhua virallisesti helteestä.

Ihmetys on ollut suurta: tällaistako kesällä yleensä onkin? En muistanut, miten mukavaa tällainen lämpö voi olla tai miltä oikea kesä tuntuu.

Kitinen180815_03Kitinen180815_02

Kesä-heinäkuussa oli toki monia aurinkoisia päiviä, mutta mittarin lukemat keikkuivat jossain 15 asteessa. Ei sellainen ole oikea kesä, eivätkä sellaiset lukemat ole tyypillisiä kesällä edes täällä Lapissa. Itse asiassa luin Lapin Kansasta, että tämä heinäkuu oli Lapissa ensimmäinen helteetön heinäkuu yli 50 vuoteen! Ja minä sitten sain olla todistamassa tätä historiallista hetkeä… (Minähän toivoin keväällä, että tästä kesästä tulisi Lapissa oikein lämmin. Noh, toiveeni ei sitten aivan toteutunut.)

Yllätyskesän kunniaksi hommasin läppäriin mokkulan, jotta voisin työskennellä joenrannalla (ehei, siellä ei ole wifi-yhteyttä). Muutamana päivänä olenkin siirtänyt konttorin sinne.

Nilimellassa

Lyhyeksi tämä kesä jää, mutta olen onnellinen, että saimme edes tämän. Nautin näistä päivistä, nautin nautin.

Kitinen180815_01P1130863P1130940P1130962

Kolmekymmentäseitsemän

Muistan, kun olin kuusivuotias ja ajattelin, kuinka hieno ikä kuusi onkaan ja kuinka mahtavaa on olla kuusivuotias. Mielestäni kuusi oli paras ikä maailmassa, ja pidin itseäni onnekkaana, kun sain olla kuudenikäinen.

Muistan, kun olin yhdeksän ja keskustelin parhaan ystäväni kanssa vanhenemisesta. Pohdimme yhdessä, että yhdeksän on hyvä, kymmenen ja yksitoistakin vielä menettelee, mutta kaksitoista kuulostaa jo pahalta. Surin lapsuuden loppumista ja koin ensimmäisen ikäkriisini.

Muistan, kun kaksikymmentäseitsemänvuotiaana elämästä katosi hetkeksi värit. Ajattelin, etten ollut saavuttanut elämässäni niitä asioita, mitä siihen mennessä olisi pitänyt saavuttaa, ja ajauduin klassiseen kolmenkympikriisiin. Elämä näytti hetken aikaa synkältä ja ankealta. Luulin, ettei mikään muuttuisi koskaan miksikään ja että elämä olisi siinä vaiheessa kutakuinkin ohitse. (Kuinka väärin luulinkaan!)

Muistan, kun täytin kolmekymmentäviisi ja päätin lopettaa ikäkriiseilyn siihen paikkaan. Ajattelin, että olen ikäkriiseillyt elämässäni aivan tarpeeksi ja että nyt se saisi loppua. Tästä eteenpäin unohtaisin ikäni ja toteuttaisin itseäni niin hyvin kuin vain voisin. Ikä ei olisi minkään este.

Kun avauduin elämälle ja kaikille sen tarjoamille mahdollisuuksille, maailma alkoi näyttää lystikkäältä ja värikkäältä paikailta. Hyviä asioita tapahtui. Vapauduin odotuksista, mitä minkäkin ikäsenä pitäisi tehdä. Tajusin, että minun elämäni olisi minun elämäni ja että minä voisin käyttää sen joko surren toteutumattomia asioita tai iloiten kaikesta siitä, mikä oli vielä mahdollista. Päätin valita jälkimmäisen.

Eilen täytin kolmekymmentäseitsemän vuotta. Vietin syntymäpäivääni Pyhä-Luoston kansallispuistossa. Olo oli rauhallinen ja tyyni. En oikein pysty käsittämään, että olen jo kolmekymmentäseitsemän (niin suuri luku!), mutta ikä ei ahdista. Olen tämänikäinen ja hyvä niin. Kaikki on yhä mahdollista.

Pyhälampi04

Kolmekymmentäseitsemänvuotias heiluttaa koivunoksaa ja toivottaa uuden iän tervetulleeksi.

Kesäloma vol. 1

Autossa

Blogissani on ollut kovin hiljaista, mikä johtuu siitä, että olen ollut lomalla ja reissussa. Nyt tulin piipahtamaan muutamaksi päiväksi pohjoiseen, mutta jatkan lomamatkailua vielä maanantaina, jolloin suuntaan mökille Hämeenkyröön.

Lomareissailu on tehnyt hyvää. Olen totaalisesti irtaantunut arjesta ja unohtanut kaiken muun. Vaikka helteet eivät ole hellineet lomalaisia tänä kesänä, minä olen nauttinut lomailusta ja kesä-Suomesta. Olen ollut ja fiilistellyt, ja mikä tärkeintä ta-daa: en ole ehtinyt murhehtimaan mitään! Pää on ollut kevyt ja rento.

Helsinki01

Lomani on ollut kovin sosiaalinen. Ensin olin viikon verran Helsingissä ja tapasin ystäviä ja perheenjäseniä. Sitten tulin muutamaksi päiväksi Sodankylään, josta suuntasimme autolla neljäksi päiväksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Mies bändeineen oli ilmoittautunut juhlille pelimanneiksi, ja minä lähdin mukaan. Esiinnyinpä siellä sitten minäkin! (Ja oli hurjan hauskaa, suosittelen, menkää menkää!)

Kaustinen02

Kaustinen06

Kaustiselta Suomi-roadtrippimme jatkui itäiseen Suomeen Simpeleelle ja Punkaharjulle, josta mies on kotoisin. Miehen tytär ja sisko perheineen lähtivät mukaan. Mökkeilimme ja söimme liikaa grilliruokaa.

Kangasniemi01

Punkaharju04

Punkaharjulta ajoimme takaisin pohjoiseen Pohjois-Karjalan kautta. Isäni on kotoisin Nurmeksesta, ja yövyimme yhden yön hänen vanhassa kotipaikassaan, jossa en ollut vieraillut neljään vuoteen. Tuntui hyvältä päästä käymään siellä.

Seiväsvaara_taloSeiväsvaara_navetta

Kiitos, kesä 2015! Et ole ollut helteinen mutta sitäkin tapahtumarikkaampi. Tästä on hyvä jatkaa.

 

P. S. Kaksi roadtripillämme näkemäämme paikkaa teki minuun ison vaikutuksen. Annankin tässä kaksi nähtävyysvinkkiä itäisessä Suomessa matkaaville lomalaisille:

1. Parikkalan patsaspuisto. ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944-2010) riemukkaassa puutarhassa on yli 500 patsasta. Kerrassaan huikea paikka.

Patsaspuisto01

2. Hiljainen kansa. Suomussalmella sijaitseva Reijo Kelan (synt. 1952) tilataideteos pysäyttää viitostien varressa. Kahvilasta saa huippuhyviä lettuja, nam.

hiljainenkansalainen02

 

Tänään on kesäpäivänseisaus

Puoli vuotta sitten talvipäivänseisauksena (22.12.) ajelimme Kurkiaskan voimalaitoksen kautta kulkevaa tietä Rovaniemelle. Maisema näytti puoliltapäivin autonikkunasta tältä:

Kurkiaska_talvipäivänseisaus

Juhannusyönä ajelimme samaa tietä vastakkaiseen suuntaan, kun palasimme Pyhätunturilta Sodankylään. Kello oli lähes kaksi yöllä, ja aurinko paistoi horisontin yläpuolella.

Kurkiaska_juhannusKurkiaska_juhannus02

Ihmeellisiä ja kovin epäsuhtaisia nämä vuodenajat. Puoli vuotta sitten Napapiiriä lähestyessämme saimme ihailla aurinkoa horisontin yllä hetken aikaa. Sitten tuli pimeää.

Nyt valoa piisaa ympäri vuorokauden yltäkylläisesti. Kyllä sitä kelpaa ihastella.

Keskiyön_aurinko