Juhlien jälkeen

Elokuvajuhlat on juhlittu, ja viimeiset vieraat lähtivät tänään. Viiden täydellisen, täyteläisen päivän jälkeen olo on väsynyt, pakahtunut ja onnellinen. Vielä on vaikea sisäistää kaikkea tapahtunutta, mutta tässä yritys kertoa jotain siitä:

Näin neljätoista elokuvaa, yhden Suomi-elokuva-karaokenäytöksen ja Ismo Alangon valokuvakonsertin.

Katsoin elokuvia aamulla, päivällä, illalla ja yöllä. En erottanut päivää yöstä enkä yötä päivästä.

Jonotin elokuvalippuja ja hermoilin, pääsenkö niihin elokuviin, joihin haluan.

Tapasin ihania ihmisiä. Puhuin liikaa ja nauroin paljon.

Palelin 2001: Avaruusseikkailu -elokuvassa.

Saunoin ponttoonisaunassa ja pulahdin saunasta kaksi kertaa Kitiseen.

Näin J. Karjalaisen festariklubilla.

Tanssin hitaita.

Itkin Ismo Alangon valokuvakonsertissa.

Oksensin kerran.

Söin aamuyöllä pitsaa laiturilla.

Pyöräilin kotiin juhlien jälkeen aamuauringonpaisteessa.

 

Kiitos Tiina, Anne-Mari, Sanna, Visku, Jarkko, Jaakko ja Tytti. Loistavaa, että kävitte.

Näihin kuviin ja tunnelmiin.

Elokuvajuhlat_taivas

Elokuvajuhlat_ohjelma

Elokuvajuhlat_purplerainetkot

Elokuvajuhlat_Prince

Elokuvajuhlat_aamuyö01

Elokuvajuhlat_aamulla

Elokuvajuhlat_aamuyö02

Yhtäkkiä on kevät

Kevättä03Kevättä02

Palasin kahden reissuviikon jälkeen takaisin pohjoisen. Lumi oli sulanut pihamaalta, ja piha näytti rujolta ja likaiselta – ja samalla ah niin kauniillta. Kaunistahan toki oli talvellakin, mutta viisi kuukautta kestäneen lumikauden jälkeen toivotin orastavan kevään helpottunein mielin tervetulleeksi.

Talvea03_pieniKevättä01_pieni

Roadtrip (n. 1200 km) Uppsalasta Sodankylään sujui viikonloppuna leppoisasti. Pysähdyimme surrealistisessa Kiina-keskuksessa (Dragon Gate) jossain Gävlen lähellä ja ihmettelimme kummallista kompleksia. Mitä ihmettä? Mikäs tämän homman nimi oikein onkaan? Kuka tämän on rakentanut?

Dragongate01Dragongate02

Yövyimme yhden yön Uumajassa, ja Suomen puolelle Tornioon saavuttuamme näimme auringon haloilmiön. Hyvien ruokapaikkojen löytäminen ruotsalaisten moottoriteiden varrelta osoittautui yhtä tuskalliseks puuhaksi kuin Suomessakin. Tarjolla oli lähinnä ABC-henkisiä Max-hampurilaispaikkoja.

UumajaMaxHalo_Torniossa

Matkantekoa (ja taas jännittää)

”Ajattelin, että tietäisivätpä ihmiset, miten paljon minua jännittää. Että onneksi eivät tiedä. Että eihän näy päällepäin. Eihän?” – Minna Parikka Kodin Kuvalehdessä 20/2014.

Uppsala01

Olen kevätturneellani päätynyt Berliinistä Helsingin kautta Uppsalaan. Miehellä on täällä kolmipäiväinen työkokous, ja lähdin mukaan. Täältä ajelemme viikonloppuna Ruotsin rannikkoa pitkin takaisin pohjoiseen (edessä siis villi roadtrip!). Siihen asti konttorinani toimii Scandic Uplandian hotellihuone ja Uppsalan kahvilat.

Kummallista tämä elämä. Samanaikaisesti niin kovin kepeää ja painavaa. Kuinka tuon taas selittäisi. Äh.

Uppsala04

Haluaisin kirjoittaa, että olen vihdoin löytänyt mielenrauhan ja että täällä sitä vain kevyesti ja elämäänluottavaisesti reissataan pitkin maita ja kaupunkeja. Että elämä on selvää, helppoa ja yksinkertaista. Että tiedän koko ajan, mitä teen.

Tottahan tuo kaikki tavallaan, mutta noiden tunteiden rinnalla kulkee paljon kaikkea muuta, kuten jännitystä, pelkoja ja epävarmuuden tunnetta siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Olen jälleen saanut itseni kiinni murehtimasta tulevaa ja miettimästä, olinko aivan hölmö, kun jätin turvallisen palkkatyön keskellä talouslamaa.

Jännitän niin kovasti kaikenlaista, kuten sitä, miten pärjään freelancerina ja kantaako tämä työ kuinka pitkälle. Ja mitä ihmettä sitten teen, jos ei kannakaan.

Ehkä se on tämä yhtäkkinen freelancertyön vapaus, joka saa olon tuntumaan toisinaan niin kummalliselta. Sitä voisi luulla, että kun kymmenen vuoden palkkatyöputken jälkeen saa vapauden määritellä omat aikataulunsa ja mennä miten haluaa, sitä kirmaisi innoissaan vapauteen ja nauttisi siitä täysin siemauksin. Mutta ehei, ei se tietenkään niin mene (voi tätä ihmismieltä!). Ennemminkin sitä tuntee jatkuvaa pientä syyllisyyttä siitä, että on tämä vapaus ja että elämä on näin helppoa. Että voiko se oikeasti olla ja ei kai voi. Että kai minä nyt teen jotakin ihan väärin ja vielä minun käy huonosti.

Taidan olla hieman vainoharhainen.

Niska limassa sinun on raadettava leipäsi eteen. Sellaiseen ajatteluun minä olen kai jollain tavalla kasvanut, ja tuosta ajattelusta on kovin vaikea päästä eroon. Jos en tee töitä koko ajan selkä vääränä, pelkään, että putoan johonkin tulo- tai mihin lie loukkuun, syrjäydyn ja  päädyn lopulta katuojaan.

Ihan älytöntä.

Uppsala02

Onneksi lehdissä julkaistaan erilaisia vertaistarinoita, joista saa tukea silloin, kun tuntuu, että omat ajatukset kulkevat kehää eikä keksi niistä ulospääsyä.

Yhden sellaisen löysin uusimmasta Gloriasta, jossa oli Ulla-Maija Paavilaisen tekemä juttu kirjailija Tiina Raevaarasta. Jutussa Raevaara (ikätoverini) kertoo avoimesti omista ahdistuksistaan ja peloistaan. Sain Raevaaran ajatuksista kovasti vertaistukea: tajusin, etten ole näine tunteineni yksin ja että muitakin pelottaa. Ja tämän ansiosta tunsin oloni taas hieman keveämmäksi.

Jutussa Raevaara kertoo kestävänsä stressin tunnetta huonosti. ”Haluaisin oppia elämään päivä kerrallaan. Olen myös jännittäjä. Vaikka minusta on tullut melko kokenut esiintyjä, fyysinen jännitys ei ole kadonnut. Viikot, joihin kertyy paljon esiintymisiä, ovat tuskallisia jatkuvan jännityksen tunteen takia”, Raevaara kuvailee jutussa.

Vaikkei esiintyminen ole se minun ongelmani (ei sillä että tässä edes olisi ollut mitään esiintymiskeikkoja viime aikoina), pystyn hyvin samaistumaan Raevaaran sanoihin. Minäkin haluaisin oppia elämään päivä kerrallaan. Minäkin jännitän kaikenlaista. Minäkin tiedän sen tuskallisen tunteen, jonka jännittäminen aiheuttaa.

Olen ymmärtänyt, että lopulta aika moni meistä stressaa ja jännittää elämässään erilaisia asioita. On tärkeää jakaa näitä kokemuksia toisten kanssa, sillä se helpottaa kaikkien oloa. Sitä tajuaa, että kaikki nämä tunteet ovat ihan tavallisia ihmiselämään kuuluvia tuntemuksia, ei oikeastaan mitään sen kummempaa.

Uppsala03

Samanaikaisesti kun stressaan kaikenlaista, tunnen myös olevani ihan tajuttoman onnekas. Että saan olla täällä ja että on tämä kaikki. Onhan se nyt ihan törkeän huikeaa.

Kaduilla Berliinin (+ muutama Berliini-vinkki)

Muurilla

Kävin ystävän kanssa kaupunkilomailemassa Berliinissä. Pääsin kopistelemaan aurinkoisilla kaupungin kaduilla (siitähän olen pohjoisessa aina aika ajoin haaveillut!) ja nauttimaan urbaanista elämänmenosta.

Kadulla_minäKadulla_kengät

Berliini on minulle tuttu jo vuosien takaa. Ihastuin siihen vuonna 1999, kun pysähdyin ystävän kanssa kaupunkiin Interrail-matkalla muutamaksi päiväksi. Kesällä 2002 olin Berliinissä kolmen viikon kielikurssilla, ja syksyllä 2003 vietin siellä kolme kuukautta, kun olin työharjoittelussa Suomen Berliinin-suurlähetystössä.

Tutussa kaupungissa matkailemisessa on se hyvä puoli, ettei nähtävyyksissä ravaamisesta tarvitse ottaa yhtään mitään stressiä vaan voi rauhassa olla ja nauttia kaupungin parhaista puolista ”Keep calm and just chill” -hengessä.

Pirates_Berlin

Hotellimme sijaitsi Prenzlauer Bergin ja Friedrichshainin rajamailla, ja pääasiassa vietimme aikaa Prenzlauer Bergin, Mitten, Friedrichshainin ja Kreuzbergin alueilla. Kävimme kuitenkin piipahtamassa myös Kurfürstendammilla, jonka liepeiltä löytyi hauska uutuusbaari.

Kuten kunnon bloggaajan kuuluu, päätin minäkin koostaa parhaat aamupala- ja ravintolavinkkini Berliinistä, olkaapas hyvät!

Parhaat aamiaiset: Napoljonska ja Homemade

Napoljonska_menuNapoljonska_aamiaisplatter01

Prenzlauer Bergin Kastanienalleella sijaitsevaan sympaattiseen ja pastellinsävyiseen Napoljonskaan (Kastanienallee 43) tutustuimme ystävän kanssa jo edellisellä Berliinin-reissullamme kaksi vuotta sitten, eikä Napoljonskan aamiaislautanen pettänyt tälläkään kertaa. Valintamme oli kahvilan juustoaamiainen (9,80 e), joka ihastutti freeseillä mauillaan ja runsaudellaan. Nam!

Homemade_menuHomemade_platter

Uusi tuttavuus oli Friedrichshainin Simon-Dach-Strassella sijaitseva Homemade (Simon-Dach-Str. 10), jossa kokeilimme We Can -vegaaniaamiaista (6,50 e). Aamiaislautasen kaksi tahnaa (pesto rosso ja oliivitahna) veivät kielen mennessään. Herkullista, freesiä ja luomua, kuten Napoljonskassakin.

Homemade_sydän

Paras ruoka: Monsieur Vuong

VuongVuong_kevätrullat

Vietnamilaiseen Monsieur Vuong -ravintolaan (Alte Schönhauser Str. 46) tutustuimme myöskin jo edellisellä Berliinin-reissullamme keväällä 2013. Mittessä sijaitseva ravintola vaikutti yhä supersuositulta, eikä ihme. Vuong tarjoilee tajunnanräjäyttävän hyvää vietnamilaista ruokaa. Erityisesti minä ja ystäväni suosittelemme Wan Tan -keittoa (tofuversiona). Sen liemi on kerrassaan täydellinen.

Vuong_keitot

Paras baarinäkymä: Monkey Bar

Monkeybar_mojitotMonkeybar_sisä

Berliinin eläintarhan, Zoon, kupeeseen on avattu hotelli, jonka katolta löytyy mainio kattobaari, Monkey Bar (Budapester Str. 40). Sen mojitossa on kaikki kohdallaan. Baarista pääsee ihastelemaan paitsi eläintarhan apinoita myös komeaa näkymää yli Tiergartenin.

Monkeybar_vessanikkuna

Paras ”pitää pintansa vuodesta toiseen” -paikka: Baraka

BarakaBaraka_sisä

En tiedä, kuinka kauan Kreuzbergissa sijaitseva marokkolais-egyptiläinen Baraka (Lausitzer Platz 6) on ollut olemassa, mutta minä tutustuin siihen jo työharjoittelusyksynäni vuonna 2003. Ja sinne haluan palata aina uudelleen. Hyvä palvelu, herkulliset maut (falafeleja, hummusta, halloumia, tabboulehia..). Barakan lautanen toimii joka kerta.

Baraka_teller

Kylässä kylissä

P1110270

Terveisiä Sattasesta ja Kieringistä!

Olemme viettäneet pääsiäistä tutustumalla Sodankylän kyliin. Kyliähän tässä kunnassa piisaa: niitä on kaikkiaan 30. Otimme nyt haltuun niistä kaksi.

Ensin suuntasimme Sattaseen, jossa järjestetään joka vuosi pitkänäperjantaina porokisat. Pitihän ne päästä näkemään.

P1110273P1110274P1110275

Sattanen sijaitsee kymmenisen kilometriä Sodankylän kirkonkylältä pohjoiseen. Porokisat järjestettiin siellä nyt jo 30. kerran.

P1110347Sattanen01  Sattanen03 Sattanen04

Iltasella lähdimme ajamaan kohti Kierinkiä.

Kierinkiin on matkaa kirkonkylältä reilut 60 kilometriä. Kylää on elvytetty viime vuosina, ja elvytystoimien ansiosta sinne on saatu kauppa, lomakylä ja bensa-asema. Ihastuimme kylän sympaattiseen tunnelmaan.

Kierinki01Kierinki02Kierinki04

Illalla kylässä järjestettiin karaokekilpailut, joihin osallistuimme. Tupa oli täynnä, ja mies voitti miesten karaokekuninkuuden! Minun sijoitukseni ei ollut yhtä komea: naisia oli kisassa vain kolme, ja jäin hännänhuipuksi. Pakko myöntää, että tappio kirpaisi, sillä voitontahtoni on kova.

Jäimme Kieringin lomakylään yöksi, ja ajelimme takaisin kotiin lauantaina iltapäivästä. Illalla lähdimme vielä keskustaan katsomaan stand-upia.

Pääsiäinen on siis alkanut täällä varsin tapahtumarikkaasti. Aktiviteetteja on riittänyt, ja on ollut mukavaa nähdä paljon väkeä liikenteessä. Ei voi valittaa.

Kevätpäiväntasausta Kankaanpäässä

Kevätpäiväntasaus tuli ja meni, ja minä olin… ööö… Kankaanpäässä (Satakunnassa).

Olin visioinut etukäteen mielessäni suurellisesti, että jahka kevätpäiväntasaus vihdoin koittaa, sitä sitten juhlistetaan. Alkaisihan siitä pitkä valon aika (ah!). Keskellä pahinta kaamosta näin kevätpäiväntasauksen jonkinlaisena päämääränä tai etappina, johon saakka olisi vain selviydyttävä. Sitten helpottaisi, arvelin.

Mutta niin se menee, että elämä tulee usein väliin ja todellisuus osoittautuu lopulta toiseksi kuin etukäteen visioi. Tällä kertaa väliin tulivat Joogaliiton talvipäivät, jotka vesittivät kevätpäiväntasausjuhlaideani. Mutta eipä mitään, oikeastaan kevätpäiväntasaus ei enää tuntunutkaan niin merkitykselliseltä etapilta, sillä valon aika alkoi jo helmikuussa, paljon aikaisemminkin kuin arvasinkaan.

Matka Kankaanpäähän oli pitkä, mutta jollain kummallisella tavalla nautin hitaasta matkateosta. Matkasin ensin bussilla Rovaniemelle, sieltä yöjunalla Helsinkiin ja sieltä bussilla Kankaanpäähän. Ja sama takaisin. Aikaa kului, mutta mieli oli levollinen.

Nyt olen takaisin Sodankylässä. Äiti ja isä tulivat tänne eilen ja viipyvät torstaihin. Tänään minun pitää paiskia töitä, mutta huomenna toivottavasti ehdin heidän kanssaan Luostolle hiihtämään.

Flunssainen Helsingissä

Täällä sitä ollaan, Helsingin humussa. Hieman menoa on hidastanut flunssa/kurkunpääntulehdus, joka iski lauantaina. Olen ollut viime vuosina kipeänä ääriharvoin (olin edellisessä työpaikassani kolme vuotta, enkä sinä aikana ollut sairauden takia pois töistä yhtään päivää), mutta jos flunssan joskus saan, se iskee aina lomalla. Kuten nyt.

Puolikuntoisesta olosta ja kadonneesta äänestä huolimatta olen treffaillut ihmisiä, kun en ole malttanut perua tapaamisia. Tänään päivä alkoi aamupalatreffeillä kahvila Suvannossa Vallilassa. Ihana paikka.

Suvanto01

Jännittävää on ollut huomata, kuinka nopeasti solahdan takaisin helsinkiläisvaihteelle, kun tänne pääsen. Ainakaan vielä en ole vieraantunut tästä kaupungista, joka on niin perin juurin tuttu. Tunnen nämä kadut ja kulmat.

Samalla tiedostan, että juuri nyt haluan asua Lapissa, ja olen kiitollinen mahdollisuudesta saada laajentaa omaa elinpiiriä. Täysin vieraaseen ympäristöön muuttaminen ei ole pelkästään helppoa tai kivaa, mutta se tekee hyvää ajattelulle. Se pakottaa astumaan pois omasta ”kuplasta”, josta Maaret Kallio kirjoittaa tuoreimmassa blogipostauksessaan. Ja se on hyvä se. Suosittelen kokeilemaan.

Ensimmäinen aurinkolasipäivä

Viianki07

Ensimmäinen askel kohti kevättä on nyt otettu: tänään hiihtoretkelle lähtiessä piti kaivaa esiin aurinkolasit!

Suuntasimme iltapäivällä Viiankiaavalle. Viiankiaapa on täällä Sodankylässä sijaitseva iso ja merkittävä aapasuoalue parikymmentä kilometriä keskustasta. Olen käynyt siellä aiemmin kerran kesällä.

Hiihdimme vapaina umpihangessa. Pakkasta oli yhdeksisen astetta. Näytti siltä, että liikkeellä ei ollut ketään muita kuin me. Taivas oli sininen ja hanki valkoinen.

Viianki06

Viianki05

Viianki02

Kuinkas sitten kävikään: Satuimme Viiankijärven kodalle samaan aikaan pienen sveitsiläisen turistiporukan kanssa. Moottorikelkoilla matkustava kahdeksan hengen porukka oli pysähtynyt suomalaisen oppaansa johdolla kodalle lounastauolle. Tarjolla oli porokeittoa ja nokipannukahvit. Ystävällinen opas tarjosi keittoa ja kahvia meillekin. Liityimme joukkoon.

Saimme kuulla, että sveitsiläiset olivat huikealla tuhannen (!) kilometrin moottorikelkkasafarilla. He olivat lähteneet Luostolta ja suuntasivat kohti Norjaa ja Jäämerta. Heillä oli edessään aikamoinen matka.

Viianki09

Päivä on muuten lyhyessä ajassa pidentynyt hurjasti. Nyt pimeää tulee vasta joskus viiden hujakoilla. Mieletöntä, sanon minä.

Let it snow

Lumimaisema01

Lunta on puskenut taivaalta viime päivät tasaista tahtia, ja ulkona on saanut huhkia lumitöitä urakalla.

Lumimaisema03

Olen tämän viikon naputellut juttuja tiiviisti kotikoneella enkä ole kauheasti liikkunut minnekään, mutta tänään istahdin pitkästä aikaa autonrattiin ja lähdin juttukeikalle Kelujärvelle (= kylä täällä Sodankylässä). Matkaa ei onneksi ollut tällä kertaa kuin parisenkymmentä kilometriä. Ennen liikkeelle lähtöä oli kuitenkin raivattava tie auki.

Ja hikihän siinä tuli. Huh.

Roskis

Jotain edistystä on kuitenkin kahdessa kuukaudessa tapahtunut, tatta-da-daa: minä en enää jännitä autoilua! En vaikka lunta on tolkuttomasti ja ajo-olosuhteet huonot.

Kuinka helppoa ajaminen mahtaakaan olla kesällä, kun ei ole lunta ja valoa piisaa vuorokauden ympäri. Tuskin maltan odottaa sitä.