Välitilassa (eli tunteita ja tuoksuja)

Rahtasin mukanani pohjoiseen vain yhden huonekalun: Moko Marketista Helsingistä muutama vuosi sitten ostamani intialaisen kaapin. Muut huonekalut menivät joko vinttikomeroon tai muualle säilöön.

P1150212

Kaapissa on aivan omanlaisensa tuoksu, kaapin ominaishaju. Koska olen haistanut tuon hajun ensimmäisen kerran Helsingin-kodissani, jonne kaapin alun perin ostin, se muistuttaa minua vanhasta. Joka kerta sen haistaessani palaan hetkeksi kaksiooni Helsingin Toukolaan. Haju rauhoittaa minua ja saa oloni tuntumaan hyvältä.

Kumma juttu.

En muuttanut pohjoiseen siksi, että olisin ollut onneton Helsingissä tai että olisin halunnut pois kaupungista. Itse asiassa Helsinki on minusta ihana kaupunki ja minun oli siellä hyvä olla. En muuttanut myöskään siksi, että olisin halunnut downshiftata tai hypätä pois oravanpyörästä (tai mitä näitä muita kuluneita termejä onkaan). Ei, minähän rakastan työntekoa.

Muutin, koska elämäntilanteeni sattui olemaan sellainen, että muutto tuli ajankohtaiseksi, ja koska minulla oli muuttoon mahdollisuus. Ajattelin, ettei tällaisia tilaisuuksia tule vastaan kovin usein ja että on tartuttava tilaisuuteen. Että mene, nainen, mene, kerranhan täällä eletään!

Ehkä yksi syy muuttooni oli se, että pelkäsin, että jos en nyt lähtisi, jämähtäisin paikoilleni enkä uskaltaisi enää koskaan lähteä. Että nyt tai ei koskaan. Että elämä on elämistä varten ja sitä rataa.

Nyt kun olen ollut täällä reilut yhdeksän kuukautta, huomaan, että vanha elämäni lipuu koko ajan kauemmaksi ja kauemmaksi. Se tuntuu pelottavalta. En vielä uskalla päästää siitä täysin irti. Olen jonkinlaisessa välitilassa: en tunne olevani oikea sodankyläläinen, mutten enää ole täysin helsinkiläinenkään. Kuka minä sitten oikein olen?

Intialainen kaappi hajuineen viehättää minua ehkä juuri siksi, että se muistuttaa minua menneisyydestäni, siitä kuka olen joskus ollut ja kuka syvimmiltäni olen yhä. Että kaikkien näiden muutosten alla on minä, joka ei ole muuttunut miksikään. Että on jotakin pysyvämpää kuin vaihtelevat elämäntilanteet.

Hullua mutta totta: kaappi edustaa minulle kaikkien näiden muutosten keskellä pysyvyyttä ja jatkuvuutta. Se on kuin köysi, josta pidän aallokossa kiinni, kävi miten kävi.

You can call me crazy.

Mainokset

Elokuun viimeinen

Vähän aikaa sitä kesti, ja sitten se oli ohi. Kesä antoi tänä vuonna odottaa itseään, ja kun se sitten saapui, minä nautin joka hetkestä enkä olisi halunnut päästää irti.

IMG_6174

Irti on kuitenkin päästettävä. Huomenna alkaa syyskuu, ja se herättää minussa levottomuutta. En tiedä, mitä tämä syksy tuo tullessaan. Odotan uusia asioita tapahtuvaksi, mutten tiedä, miten minun käy. Kuinka kovasti haluaisinkaan tietää!

Levottomuuteeni olen hakenut sanoja amerikkalaisen zenopettajan Adyashantin kirjasta. Adyashanti kirjoittaa mielen hallinnasta. Hänen mukaansa ”mitä enemmän yritämme hallita elämää ja muita, sitä enemmän hallitseminen tuntuu luisuvan pois ulottuviltamme”.

Sitenhän se juurikin on. Silti on niin kovin vaikea hellittää hallinnasta ja luottaa, että asiat järjestyvät omalla painollaan ja ajallaan.

Kyllä ne silti järjestyvät.

P1140202

”Kun kohtaamme elämän sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin sen meidän mielestämme tulisi olla, kun luovumme itsepintaisesta tarpeestamme hallita ja tulkita kokemustamme, avaudumme elämälle täysin uudella tavalla.” — Adyashanti kirjassaan Armoon lankeaminen (Basam Books 2013).

Ihana Kilpisjärvi

Haluan vielä palata Kilpisjärvelle.

Vietimme viikonlopun Kilpisjärvellä Norjasta palatessamme. Ihastuin Kilpisjärveen ja koko Käsivarren Lappiin ikihyviksi. Eilisessä Helsingin Sanomien Matka-osiossa ilmestyi muuten juttuni Käsivarrentiestä.

HS_kansi

Kilpisjärvi sijaitsee aivan Käsivarrentien pohjoispäässä, Norjan rajan tuntumassa. Minua sykähdytti niin laajana avautuva Käsivarren jylhä erämaa, kirkasvetinen Kilpisjärvi (kävimme pulahtamassa järvessä saunasta kaksi kertaa ja täytyy sanoa, että vesi oli huippukylmää) kuin tietenkin mahtava Saana.

Saana

Kipusimme Saanan huipulle, josta avautuu näkymät joka suuntaan: Norjan lumihuippuisille vuorille, Käsivarren erämaahan ja Mallan luonnonpuistoon. Patikointimatkaa huipulle kertyy Kilpisjärven retkeilykeskukselta neljä kilometriä. Jyrkimpiin kohtiin on rakennettu portaat, jotka helpottavat nousua. Matkalla näimme riekkoja kesäasussaan.

P1130246P1130266P1130446P1130480

Saanalle kavutessamme sää oli pilvinen, mutta perille päästyämme pilvipeite alkoi rakoilla ja aurinko paistaa. Illasta tuli kaunis ja aurinkoinen.

Me istuimme Kilpisjärven retkeilykeskuksen terassilla ja ihailimme edessä aukeavaa järveä. Minä ajattelin, että tänne tulen vielä uudestaan.

P1130674

Yllätyshelle

Kaksi kuukautta sitä odotettiin, ja nyt se on täällä: kesä.

Lappia ovat hellineet tämän viikon aurinkoiset kesäkelit, ja mittarin lukemat ovat nousseet peräti 24-25 asteeseen. Voidaan siis puhua virallisesti helteestä.

Ihmetys on ollut suurta: tällaistako kesällä yleensä onkin? En muistanut, miten mukavaa tällainen lämpö voi olla tai miltä oikea kesä tuntuu.

Kitinen180815_03Kitinen180815_02

Kesä-heinäkuussa oli toki monia aurinkoisia päiviä, mutta mittarin lukemat keikkuivat jossain 15 asteessa. Ei sellainen ole oikea kesä, eivätkä sellaiset lukemat ole tyypillisiä kesällä edes täällä Lapissa. Itse asiassa luin Lapin Kansasta, että tämä heinäkuu oli Lapissa ensimmäinen helteetön heinäkuu yli 50 vuoteen! Ja minä sitten sain olla todistamassa tätä historiallista hetkeä… (Minähän toivoin keväällä, että tästä kesästä tulisi Lapissa oikein lämmin. Noh, toiveeni ei sitten aivan toteutunut.)

Yllätyskesän kunniaksi hommasin läppäriin mokkulan, jotta voisin työskennellä joenrannalla (ehei, siellä ei ole wifi-yhteyttä). Muutamana päivänä olenkin siirtänyt konttorin sinne.

Nilimellassa

Lyhyeksi tämä kesä jää, mutta olen onnellinen, että saimme edes tämän. Nautin näistä päivistä, nautin nautin.

Kitinen180815_01P1130863P1130940P1130962

Terveisiä Tromssasta

”Täällä haisee ulkomailta.”
”No, mehän olemmekin ulkomailla.”

Tromssa_silta

”Muutetaan mekin merenrantaan.”
”Reality check: täällä on aina paska sää.”
”Paitsi tänään.”

P1120838

”Ootko syönyt koskaan näin hyvää sushia?”
”Japanissa joo.”
”Mä en edes Japanissa.”

P1120848

Tästä reissusta olen haaveillut pitkään: että ajaisimme Kilpisjärven kautta Pohjois-Norjaan Tromssaan. En ole koskaan ennen käynyt Pohjois-Norjassa, mutta olen kuullut sen olevan huikea paikka.

Ja nyt kun haaveestani on tullut totta ja olen täällä, voin sanoa, että ei ole tarvinnut pettyä. Tämä on huikea paikka. Rakastan täällä kaikkea: meren tuoksua, lumihuippuisia vuoria, vaaleansinisiä vuonoja ja rinteitä alas kohisevia vuoripuroja. (Kuinka voisinkaan olla rakastamatta!)

Tulimme toissailtana. Miehellä on täällä mittausduuneja, minä duunailen omia hommiani. Asumme tutkimusasemalla kolmisenkymmentä kilometriä Tromssan kaupungista. Majoitustilat eivät ole kovin kummoiset. Majoitumme 1970-luvun lopussa rakennetussa ummehtuneessa parakissa. Sen, minkä häviämme asumisolosuhteissa, voitamme kuitenkin maisemassa: tutkimusasemaa ympäröivät vuoret joka suunnassa. En siis valita.

Tromssa_Ramfjordmoen

Ajoimme eilen Tromssan kaupunkiin, söimme sushia satamassa ja nousimme Fjellheisen-kaapelihissillä keskustan kupeessa sijaitsevalle Storsteinen-vuorelle, josta on näkymät yli kaupungin.

Tromssa_Fjellheisen03

P1120881

Tromssa_Fjellheisen04

Vuorella näimme varjoliitäjiä. Heitä katsellessa ajattelin, että tuota en koskaan uskaltaisi.

P1120882

P1120884

P1120890

P1120904

P1120911

”Mua jännittää.”
”No mikä?”
”En mä tiedä. Jokin. Tai yks työjuttu.”
”Sua taitaa aina jännittää joku asia.”

 

P. S. Youtubessa on Time-lapse-video Fjellheisenin-visiitistämme: http://www.youtube.com/watch?v=TgeOaUtuIIg

 

 

Pimenevät illat

Muutama ilta sitten havahduin yhtäkkiä outoon tunnelmaan: ulkona oli pimeää. En muistanut milloin viimeksi olisin käynyt nukkumaan pimeässä.

Eihän pimeä aika vielä kovin pitkä ole, mutta eron huomaa jo. Nämä elokuun yöt ovat tyystin toisenlaisia kuin ne valoisat, heleät pohjoisen kesäyöt, joita ei erota päivästä.

Nytkö se sitten alkoi, pimeä aika, pohdin mielessäni, ja pieni kuristava tunne hiipi rinnan alle. En tiedä, olenko vielä valmis luopumaan tästä valoisuudesta, josta olemme saaneet nauttia monta kuukautta. Kesä älä mene, halusin huutaa.

Jotten olisi tyystin vaipunut synkkyyteen, kaivoin esiin kynttilät. Keksin, että ainakin yksi hyvä puoli näissä pimenevissä illoissa on: voi taas poltella kynttilöitä.

Iltapimenee01