Menin nukkumaan auringonpaisteessa ja heräsin ihanaan aamuun

Terassi01

Tänä aamuna Lapin Kansaa postilaatikosta hakiessani pysähdyin hetkeksi talon rappusille haistelemaan ilmaa. Lämmintä vielä ei ole (mittari näytti noin 10 astetta), mutta kesä tuoksuu jo. Taivas oli sininen, ja aurinko paistoi. Olo oli helpottunut. Ajattelin, kuinka paljon helpompaa elämä on tällaisina aamuina kuin Lappiin saapuessani loppuvuonna pimeimpään kaamosaikaan.

Kiitos tällaisista aamuista.

Lumen kolinaa

Luntaterassilla01

Luntaterassilla02

Luntaterassilla03

Katolle pakkautunut lumi lähti vihdoin eilen liikkeelle. Se rysähteli alas valtavina palasina ja säikäytteli kolinallaan. Kuulosti siltä kuin mannerlaatat olisivat kolisseet yhteen.

Taivaalta pyrysi koko päivän raskasta, märkää lunta, ja mieli oli yhtä nihkeä ja harmaa kuin sääkin. Stressasin asioita.

Illalla päätin lähteä pienelle kävelylenkille. Tuijotin maisemaa ja mietin, minne kaikki värit olivat yhtäkkiä kadonneet.

Harmaata

Kotiin palattuani lueskelin Richard Wisemanin Revi tämä kirja -kirjaa. Siinä Wiseman, psykologian professori, väittää, että ihminen voi muuttaa omia tunnetilojaan muuttamalla omaa käyttäytymistään (tarkka lainaus: ”ihminen voi luoda minkä tahansa haluamansa tunteen yksinkertaisesti käyttäytymällä sen mukaisesti”). Yksinkertaistetusti: jos haluat olla onnellinen, hymyile.

Jaa.

Wisemanin ohjeiden mukaisesti sanoin tänä aamuna itselleni, että tästä tulisi hyvä päivä, ja pakotin itseni hymyilemään.

En tiedä, ratkaisiko väkinäinen hymyni varsinaisesti mitään, mutta puolenpäivän maissa aurinko suvaitsi tulla vihdoin (monta päivää pilvimassan takana piileskelyään) esiin ja näin palan sinistä taivasta. Ja sitä myöten mielikin koheni ja tuli taasen toiveikkaampi olo.

Luntaterassilla04

Ehkäpä tämä tästä taas. Pääsiäinenkin tulee.

Hauskaa pääsiäistä!

Tasoissa ollaan

Tuntuu hullulta katsoa ystävien Facebookiin ja Instagramiin laittamia kuvia keväisestä Helsingistä. Ihmettelen kuvissa näkyvää nurmikkoa, hiekkaa ja asvalttia. Onpahan, onpahan, huokailen.

Toisin on täällä pohjoisessa, jossa lunta on 75 senttiä. Minne katsotkin, näet kinoksia, et nurmikkoa. Se saa pohtimaan, että on tämä Suomi kyllä pitkä maa. (En kyllä valita, sillä nämä maaliskuun aurinkoiset talvipäivät ovat olleet täällä aivan huippukauniita ja ihania.)

Yhdessä asiassa aletaan kuitenkin olla vähitellen tasoissa: päivän pituus on kaikkialla lähes sama. Täällä Sodankylässä aurinko nousi tänään klo 6.48 ja laski klo 18.00.

Lähde: Helsingin Sanomat

Lähde: Helsingin Sanomat 12.3.2015

Kohti kevätpäiväntasausta (21.3.) siis kiihkeästi mennään. Kevätpäiväntasauksenahan päivän pituus on kaikkialla maapallolla suunnilleen sama. Ja sen jälkeen pohjoinen sitten ohittaakin päivän pituudessa etelän. Kuinka kovasti tuosta hetkestä fantasioinkaan keskellä pahinta kaamosta!

Ja kuinka kauniilta korvissani kuulostaakaan tämä Ursan kevätpäiväntasauksen määritelmä: ”Kevätpäiväntasaus on hetki, jolloin Aurinko siirtyy taivaanpallon eteläiseltä puoliskolta pohjoiselle.”

Tervetuloa vaan, Aurinko, tänne pohjoiseen! En pistä vastaan. Anna palaa.

Ihana valo

Valon määrän äkillinen lisääntyminen on tuntunut huikealta ja hämmentävältä. En tiennyt, että jo helmikuussa päivät olisivat täällä näin aurinkoisia ja valontäyteisiä.

IMG_4815

Forecan mukaan päivän pituus on nyt jo yli kahdeksan tuntia (noin tunnin vähemmän kuin Helsingissä). Aamulla valoisaa tulee joskus kahdeksan jälkeen, illalla pimeää vasta viiden hujakoilla. Aurinko myös paistaa aivan uudella tavalla. Sen valo tuntuu kirkkaalta ja läpitunkevalta. Se on aivan toista kuin joulukuussa tai edes vielä hetki sitten tammikuussa.

IMG_4825

Olo on ollut helpottunut. Muutin tänne vuoden pimeimpään aikaan, keskelle kaamosta, ja takkusin auton kanssa ainaisessa (siltä se tuntui) lumisateessa ja pimeydessä. Nyt autolla ajaminenkin käy jo näpsäkästi, ja mikäs tässä nyt onkaan ajellessa, valossa ja talven kauneudessa.

Aamuvalo

 

P. S. Ystävä tuli tänne lauantaina lomailemaan ja viipyy huomiseen. Olemme hiihtäneet ja käyneet lumikenkäilemässä ja nauttineet kauniista talvisäästä. Ystävä on ihmetellyt hiljaisuutta, sitä, että missään ei näy ketään ihmisiä (kuulemma vain positiivinen juttu). Sitä se täällä pitkälti on.

P. P. S. Tällä viikolla Lapin Kansassa ilmestyi kaksi juttuani, joista olen ylpeä. Olen nimittäin viime vuosina tehnyt lähinnä aikakaus- ja asiakaslehtijuttuja, ja tuntui mukavalta kirjoittaa sanomalehteen ja vieläpä täkäläiseen maakuntalehteen. Toinen jutuistani ilmestyi tiistaina Lapin Kansan ns. talvilmatkailunumerossa. Se on henkilöjuttu sodankyläläisestä taidemaalarista Helena Junttilasta.

HelenaJ

Toinen jutuista ilmestyi maanantaina, ja se käsitteli viime viikolla Sodankylän Tähtelässä järjestettyä lumenmittauskoulua. Siihen otin kuvatkin itse!

Lumenmittaus02 Lumenmittaus01