Muutama ilta sitten havahduin yhtäkkiä outoon tunnelmaan: ulkona oli pimeää. En muistanut milloin viimeksi olisin käynyt nukkumaan pimeässä.

Eihän pimeä aika vielä kovin pitkä ole, mutta eron huomaa jo. Nämä elokuun yöt ovat tyystin toisenlaisia kuin ne valoisat, heleät pohjoisen kesäyöt, joita ei erota päivästä.

Nytkö se sitten alkoi, pimeä aika, pohdin mielessäni, ja pieni kuristava tunne hiipi rinnan alle. En tiedä, olenko vielä valmis luopumaan tästä valoisuudesta, josta olemme saaneet nauttia monta kuukautta. Kesä älä mene, halusin huutaa.

Jotten olisi tyystin vaipunut synkkyyteen, kaivoin esiin kynttilät. Keksin, että ainakin yksi hyvä puoli näissä pimenevissä illoissa on: voi taas poltella kynttilöitä.