Kesäloma vol. 1

Autossa

Blogissani on ollut kovin hiljaista, mikä johtuu siitä, että olen ollut lomalla ja reissussa. Nyt tulin piipahtamaan muutamaksi päiväksi pohjoiseen, mutta jatkan lomamatkailua vielä maanantaina, jolloin suuntaan mökille Hämeenkyröön.

Lomareissailu on tehnyt hyvää. Olen totaalisesti irtaantunut arjesta ja unohtanut kaiken muun. Vaikka helteet eivät ole hellineet lomalaisia tänä kesänä, minä olen nauttinut lomailusta ja kesä-Suomesta. Olen ollut ja fiilistellyt, ja mikä tärkeintä ta-daa: en ole ehtinyt murhehtimaan mitään! Pää on ollut kevyt ja rento.

Helsinki01

Lomani on ollut kovin sosiaalinen. Ensin olin viikon verran Helsingissä ja tapasin ystäviä ja perheenjäseniä. Sitten tulin muutamaksi päiväksi Sodankylään, josta suuntasimme autolla neljäksi päiväksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlille. Mies bändeineen oli ilmoittautunut juhlille pelimanneiksi, ja minä lähdin mukaan. Esiinnyinpä siellä sitten minäkin! (Ja oli hurjan hauskaa, suosittelen, menkää menkää!)

Kaustinen02

Kaustinen06

Kaustiselta Suomi-roadtrippimme jatkui itäiseen Suomeen Simpeleelle ja Punkaharjulle, josta mies on kotoisin. Miehen tytär ja sisko perheineen lähtivät mukaan. Mökkeilimme ja söimme liikaa grilliruokaa.

Kangasniemi01

Punkaharju04

Punkaharjulta ajoimme takaisin pohjoiseen Pohjois-Karjalan kautta. Isäni on kotoisin Nurmeksesta, ja yövyimme yhden yön hänen vanhassa kotipaikassaan, jossa en ollut vieraillut neljään vuoteen. Tuntui hyvältä päästä käymään siellä.

Seiväsvaara_taloSeiväsvaara_navetta

Kiitos, kesä 2015! Et ole ollut helteinen mutta sitäkin tapahtumarikkaampi. Tästä on hyvä jatkaa.

 

P. S. Kaksi roadtripillämme näkemäämme paikkaa teki minuun ison vaikutuksen. Annankin tässä kaksi nähtävyysvinkkiä itäisessä Suomessa matkaaville lomalaisille:

1. Parikkalan patsaspuisto. ITE-taiteilija Veijo Rönkkösen (1944-2010) riemukkaassa puutarhassa on yli 500 patsasta. Kerrassaan huikea paikka.

Patsaspuisto01

2. Hiljainen kansa. Suomussalmella sijaitseva Reijo Kelan (synt. 1952) tilataideteos pysäyttää viitostien varressa. Kahvilasta saa huippuhyviä lettuja, nam.

hiljainenkansalainen02

 

Advertisement

Kaduilla Berliinin (+ muutama Berliini-vinkki)

Muurilla

Kävin ystävän kanssa kaupunkilomailemassa Berliinissä. Pääsin kopistelemaan aurinkoisilla kaupungin kaduilla (siitähän olen pohjoisessa aina aika ajoin haaveillut!) ja nauttimaan urbaanista elämänmenosta.

Kadulla_minäKadulla_kengät

Berliini on minulle tuttu jo vuosien takaa. Ihastuin siihen vuonna 1999, kun pysähdyin ystävän kanssa kaupunkiin Interrail-matkalla muutamaksi päiväksi. Kesällä 2002 olin Berliinissä kolmen viikon kielikurssilla, ja syksyllä 2003 vietin siellä kolme kuukautta, kun olin työharjoittelussa Suomen Berliinin-suurlähetystössä.

Tutussa kaupungissa matkailemisessa on se hyvä puoli, ettei nähtävyyksissä ravaamisesta tarvitse ottaa yhtään mitään stressiä vaan voi rauhassa olla ja nauttia kaupungin parhaista puolista ”Keep calm and just chill” -hengessä.

Pirates_Berlin

Hotellimme sijaitsi Prenzlauer Bergin ja Friedrichshainin rajamailla, ja pääasiassa vietimme aikaa Prenzlauer Bergin, Mitten, Friedrichshainin ja Kreuzbergin alueilla. Kävimme kuitenkin piipahtamassa myös Kurfürstendammilla, jonka liepeiltä löytyi hauska uutuusbaari.

Kuten kunnon bloggaajan kuuluu, päätin minäkin koostaa parhaat aamupala- ja ravintolavinkkini Berliinistä, olkaapas hyvät!

Parhaat aamiaiset: Napoljonska ja Homemade

Napoljonska_menuNapoljonska_aamiaisplatter01

Prenzlauer Bergin Kastanienalleella sijaitsevaan sympaattiseen ja pastellinsävyiseen Napoljonskaan (Kastanienallee 43) tutustuimme ystävän kanssa jo edellisellä Berliinin-reissullamme kaksi vuotta sitten, eikä Napoljonskan aamiaislautanen pettänyt tälläkään kertaa. Valintamme oli kahvilan juustoaamiainen (9,80 e), joka ihastutti freeseillä mauillaan ja runsaudellaan. Nam!

Homemade_menuHomemade_platter

Uusi tuttavuus oli Friedrichshainin Simon-Dach-Strassella sijaitseva Homemade (Simon-Dach-Str. 10), jossa kokeilimme We Can -vegaaniaamiaista (6,50 e). Aamiaislautasen kaksi tahnaa (pesto rosso ja oliivitahna) veivät kielen mennessään. Herkullista, freesiä ja luomua, kuten Napoljonskassakin.

Homemade_sydän

Paras ruoka: Monsieur Vuong

VuongVuong_kevätrullat

Vietnamilaiseen Monsieur Vuong -ravintolaan (Alte Schönhauser Str. 46) tutustuimme myöskin jo edellisellä Berliinin-reissullamme keväällä 2013. Mittessä sijaitseva ravintola vaikutti yhä supersuositulta, eikä ihme. Vuong tarjoilee tajunnanräjäyttävän hyvää vietnamilaista ruokaa. Erityisesti minä ja ystäväni suosittelemme Wan Tan -keittoa (tofuversiona). Sen liemi on kerrassaan täydellinen.

Vuong_keitot

Paras baarinäkymä: Monkey Bar

Monkeybar_mojitotMonkeybar_sisä

Berliinin eläintarhan, Zoon, kupeeseen on avattu hotelli, jonka katolta löytyy mainio kattobaari, Monkey Bar (Budapester Str. 40). Sen mojitossa on kaikki kohdallaan. Baarista pääsee ihastelemaan paitsi eläintarhan apinoita myös komeaa näkymää yli Tiergartenin.

Monkeybar_vessanikkuna

Paras ”pitää pintansa vuodesta toiseen” -paikka: Baraka

BarakaBaraka_sisä

En tiedä, kuinka kauan Kreuzbergissa sijaitseva marokkolais-egyptiläinen Baraka (Lausitzer Platz 6) on ollut olemassa, mutta minä tutustuin siihen jo työharjoittelusyksynäni vuonna 2003. Ja sinne haluan palata aina uudelleen. Hyvä palvelu, herkulliset maut (falafeleja, hummusta, halloumia, tabboulehia..). Barakan lautanen toimii joka kerta.

Baraka_teller

Inarijärven jäällä

Inari01

Inari02

Inari03

Inari04

Inari05

Tänä viikonloppuna pääsin Inariin.

Varsinaisesti kyse oli työkeikasta, mutta mies lähti mukaan matkaan, sillä päätimme samalla reissulla vierailla miehen kollegan mökillä Inarijärven rannalla. Yövyimme siellä yhden yön, ja lauantaina sivakoimme Inarijärven jäällä. Suurin piirtein näissä maisemissa on muuten kuvattu television Loirinuotiolla-ohjelma.

Inari sijaitsee Sodankylästä muutama tunti pohjoiseen Jäämerentien (E75-tie) varrella. Jäämerentietä ja sen nähtävyyksiä markkinoidaan parhaillaan netissä omalla sivustolla. Markkinointikampanjan tarkoituksena on houkutella turisteja kesällä tänne, ja varsin houkuttelevaltahan tuo näyttää. Vai mitä sanotte tästä kampanjaan kuuluvasta videosta: